
Legendaarinen, 1980-luvun alkupuolella perustettu tamperelainen post-punk-yhtye Pyhät Nuket julkaisee uutta musiikkia!
Bändin debyyttialbumi ”Kuoleman Sotatanssi” julkaistiin vuonna 1984, jo seuraavana vuonna ilmestynyt toinen albumi ”Enkelit Sulkivat Silmänsä” nosti yhtyeen uuteen suosioon. Samana vuonna julkaistu ”Tuhlaajapoika” maxi-single sisälsi kappaleen ”Syyskuu”, josta tuli aikansa tunnetuin Pyhät Nuket -biisi.
Pitkän hiljaiselon jälkeen Pyhät Nuket palasi keikkalavoille vuonna 2017, kun yhtye oli vakiinnuttanut kokoonpanonsa.
Illan aikana kuullaan maistiaisia yhtyeen tulevalta albumilta – klassikoita tietenkään unohtamatta!
Syyskuu oli 1980-luvun alkupuolella toiminut suomalainen post-punk ja goottirockyhtye. Se levytti Rami Kuusisen ja Miettisen Kumibeat-levy-yhtiölle yhden singlen (Susi) sekä albumin (Sator). Syyskuu oli ensimmäisiä suomalaisia goottirokkia soittaneita yhtyeitä ja alan ehdoton klassikko.
Nyt Syyskuu on palannut.
Helsinkiläinen post-punk-yhtye Kasvot tarjoilee perinteistä, mutta modernisti sävytettyä post-punkkia, jota maustaa new waven tunnelmallinen vivahde. Yhtyeen energiset esiintymiset jättävät yleisön vaikuttuneeksi.
21.00 Kasvot
21.45 Syyskuu
22.30 Pyhät Nuket