Loading Events

« All Events

  • This event has passed.

Piirpauke – Sakari Kukko 70 v. juhlakeikka

July 7, 2023 @ 8:00 pm - 11:00 pm

24€
Piirpauke -yhtyeen legendaarinen keulahahmo Sakari Kukko täyttää heinäkuussa 70 vuotta ja juhlistaa syntymäpäiväänsä soittamalla keikan Helsingin Bar Loosessa perjantaina 7.7.
– – –
Vuonna 1973 perustettu Piirpauke on monellakin mittarilla maamme suosituin instrumentaalibändi kautta aikojen. Yhtyeen debyyttialbumia on myyty enemmän kuin mitään muuta muuta pelkästään soitinmusiikkia sisältävää pitkäsoittoa Suomessa. Yhtye on konsertoinut ympäri maailmaa jo kunnioitettavat 50 vuotta, jonka lisäksi se on julkaissut peräti 19 pitkäsoittoa. Yhtyeen riveissä on nähty suuri joukko arvostettuja muusikoita, kuten Hasse Walli, Jukka Tolonen, Juha Björninen ja Rekku Rechardt, ja sen on konsertoinut Euroopassa menestyksekkäästi samoilla areenoilla kuin esimerkiksi Miles Davis ja Astor Piazzola.
– – –
Bar Loosessa Piirpauke esiintyy kvartetti-kokoonpanolla: Sakari Kukko (puhaltimet, piano) Matti Salo (kitarat) Ari Hossi (basso) Ilmari Heikinheimo (rummut). Piirpauketta pidetään ensimmäisenä merkittävänä maailmanmusiikki-yhtyeenä jopa maailmanlaajuisesti, ja se on tulkinnut monien eri kulttuurien ja genrejen musiikkeja (Nuevo Flamenco, Mbalax, Jazz, Proge, Rock, Turkkilainen musiikki, Musica Llanera, Romanialainen musiikki jne.) huipputasolla.
– – –
Aikataulu:
20.00 ovet
20.30 Piirpauke
Tapahtuman ennakkoliput myynnissä Tiketissä à 24 euroa: https://www.tiketti.fi/piirpauke-sakari-kukko-70-v…/91186
…ovelta 25 euroa (+3,5 € eteispalvelumaksu), mikäli jäljellä.
– – –
Kukko & Rock
“Syntymäni (8.7.) ajoittuu samoihin aikoihin rock’n’roll -musiikin syntymän kanssa: Elvis teki ensimmäiset levytyksensä ilmeisesti heinäkuussa 1953. Nuo syntiset rytmit saapuivat tänne raukoille rajoille 50-60-lukujen vaihteessa ja sain vanhempani ylipuhuttua viulun vaihtamisen akustiseen kitaraan 60-luvun puolivälissä, jolloi Dylan, Donovan sekä folk- ja Hootenanny-musiikki löivät läpi meilläkin. Hankin myös huulharpun telineineen, baskerin, mustat lasit ja tein ensimmäiset julkiset keikkani koulubileissä.
.
Pian sain hankittua sähkökitaran ja kohta olinkin Kajaanin Jimi Hendrix, josta musiikkitieteen professori ja rock-kitaristi Erkki Pekkilä antaa todistajalausunnon Elina Saksalan kirjassa Sakari Kukko – kainen maailman pelimanni. Soitimme siis koulubileissä Hendrix/Cream -vaikutteista musiikkia triolla.
Muutettuani Helsinkiin 1972 soitin useissa rockbändeissä ja levytyksissä (Kalevala, Dave Lindholm, Rock-Jerry, Wigwam, Jim Pembroke Band, Frank Robson Band, Maarit & Afrikan tähti, Jukka Tolonen Band, Hector, Rauli “Badding” Somerjoki, Pelle Miljoona)
.
1980-luvun alussa Kolumbiassa sotin bändeissä nimeltä Crash ja teimme mm. TV-ohjelman, jossa näyttelimme kokadiilereitä. Se oli helppoa, sillä monet bändin muusikoista olivat oikeastikin sellaisia!
Myöhemmin 80-luvulla sain kutsun Kingston Wallin levytykseen ja monille keikoille ja yhtäkkiä olin suuri sankari vanhempieni naapuruston skideille Espoon Suvelassa.
.
Pian myös Amorphis pyysi minua levytyksiinsä ja tämä pesti moninkertaisti myytyjen äänitteiden määrän kertaheitolla. Myös yleisöä oli parhaimmillaan n. 80 000 henkeä Wacken -festareilla 2013, joista Lemmy vietiin Ambulanssilla sairaalaan.
.
Palefacen kanssa olen tehnyt keikkoja ja olen mukana Takaisin susiluolaan – maan tapa -albumilla.
Maaliskuussa 2023 ilmestyi äänite nimeltä Hiljaiset laaksot (Veli + Sakari Kukko + Tree Of Dub) – Eräänlaista rockia kai sekin.”
.
– Sakari Kukko

Details

Date:
July 7, 2023
Time:
8:00 pm - 11:00 pm
Cost:
24€
Website:
https://www.facebook.com/events/148838908176696