Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Mother Goose, Sonic Punter, Airuet

8 kesäkuun, 2023 @ 9:00 pm - 11:00 pm

7€

Onneksi Sonic Punteria ei perustettu kolmekymmentä vuotta sitten, vaan kolme vuotta sitten. Ja
onneksi Mother Goose on jaksanut soitella keskeytyksettä kolmekymmentäkolme vuotta. Mother
Gooselta ja Sonic Punterilta ilmestyy tämän kunniaksi uudenkarheassa Helsingin Levypuristamossa
valmistettu 12- tuumainen kuuden musiikkikappaleen split-minialbumi: New Dawn, Savant!
.
1980- ja 1990- luvuilla Suomessa oli rokkipoliiseja ja ennakkoluuloiset korvat omaavia
kylämusiikkipäälliköitä. Nämä jäärät hidastivat älykkään ja romanttisen rock-musiikkikultturin
kehittymistä. Oli myös äijäilyä. Niin ei ole enää. Nykyään ihmiset ovat ihania ja esimerkiksi Sonic
Punterin keikoilla käy satoja ihmisiä, niiden muutamien varovaisten ja rohkeiden sijaan, jotka
olisivat olleet heidän yleisönsä jo 1980-luvulla.
.
”Sonic Punter luo pimeydestä valoa ja vaatimattomuudestaan kaipuuta. Heitä rakastetaan ja
ihaillaan, fanitetaankin.” – ”Raikkain bändi mitä oon nähnyt. Dinosaur Jr oli alussa samaa kastia”.
.
Mother Gooselle musiikin soittaminen oli välttämättömyys sekä selviytymiskeino määräilijöiden
maailmassa. Heidän on ollut pakko jatkaa ja jaksaa omintakeisen musiikkinsa soittamista ja ideansa
kannattelua… ja rakkauden aika tuli: Näinä aikoina Mother Goosen keikoilla nauretaan, iloitaan ja
itketään turvallisesti yhdessä. Enää ei tarvitse pelätä. Tanssiakin saa ja pitää.
.
”Mother Goose muuttaa sattumat nauruksi ja lahjoittaa sankaritarinansa yleisölle ja kuulijoille
ilman filtteriä.”
.
Mitä kummaa – virvatulet lepattavat ja taivaalla häilyy outoja hahmoja… Esiin astuu Airuet,
helsinkiläinen rock-laboratorio. Yhtye julkaisee debyyttinsä kesällä 2023.

– – –

20.30 ovet
21.00 Airuet
21.45 Sonic Punter
22.40 Mother Goose

– – –

Liput 7 euroa (+3,5 € eteispalvelumaksu).

Tiedot

Päivämäärä:
8 kesäkuun, 2023
Aika:
9:00 pm - 11:00 pm
Hinta:
7€
Kotisivu:
https://www.facebook.com/events/601698555251843/