
Yhtyeen villi ja pysäyttämätön keulahahmo Poupée (laulu, theremin) kumoaa seksismin ironialla ja huumorilla. Rip Offs -yhtyeen taakseen jättänyt kitaristi Jon Von täydentää kaksikon raivoisalla punk rock -tykityksellään, jonka voi helposti sijoittaa jonnekin Ramonesin ja Avengersin välimaastoon. Human Toysin on ehtinyt julkaisemaan kaksi albumia Topsy-Turvy Recordsilla, jotka käsittelevät aiheita aina b-elokuvista, huumeista ja perversioista Trumpiin, seksismiin, epäoikeudenmukaisuuteen ja nihilismiin. Human Toys on feministinen ja poliittinen, mutta aina tarttuva ja hauska kokemus niin livenä kuin levyiltä!
Illan toinen esiintyjä on Countryn vaikutteita ja punkin energiaa yhdistelevä, Norjan Trondheimista ponnistava Twin Serpent, meluisa mutta söpö outsider-bändi, joka onnistuu genrerajojen rikkomisessa loistokkaasti. The Taxpayersin ja 16 Horsepowerin kaltaisten bändien innoittamana tämä crust-country bändi soveltaa lo-fi black metal -estetiikkaa ilman verenvuodatusta. Rakkaudesta, pettämisestä ja uhmakkuudesta kertovat kappaleet on kerrostettu akustisilla ja sähköisillä kitaroilla, upeilla lauluharmonioilla, kirkuvilla sooloilla ja vinksahtaneella banjolla.
Illan avaa yksinoikeutetusti liki kaksikymmenvuotias garage-punk-blues-yhtye Black Magic Six. Motherfuckin’ Japanderi ja Taskinen ovat ehtineet julkaista viisi albumia ja soittaa liki 700 keikkaa kolmessakymmenessä maassa. Luvassa on keekoilua, synkkiä tunnelmia ja totaalista tykitystä, jonka ultimaattinen päämäärä on painaa päälle sellaisella paineella, että takarivissäkin puskee prujua housuun. Settiin tullaan sisällyttämään tuttuja kappaleita Grease The Machinesta Doomsday Boundiin, mutta myös biisejä, joita ei ole kuultu vähään aikaan. Yhtye ei ole sopinut Stadiin syksylle muita keikkoja, joten paikalle kannattaa tulla nyt eikä sitten ylihuomenna.