Raakaa groovea Italialais-suomalaisin voimin.
– – –
Italialaisen DanzDas yhtyeen tämän vuotinen euroopan kiertue ulottuu myös suomeen! Täällä sen osana toteutetaan Raw and groowy mini-kiertue, joka yhdistää kolme karhean groowaavaa yhtyettä. DanzDasin lisäksi sillä mukana ovat Kuopiolainen Kesy, sekä Tamperelais-Helsinkiläinen Gneissi.
.
Ahkerasti eri puolilla Eurooppaa kiertäneen, ensi vuonna myös Yhdysvaltoihin suuntaavan DanszDasin taustalla vaikuttaa säveltäjä Mirko Belzoni. Kitara, basso, syntetisaattori, rummut ja trumpetti luovat Belzonin johtamassa kokoonpanossa yllättävän ja kuulijansa taatusti liikkeelle tempaavan immersiivisen sekoituksen post-rockia ja elektronista musiikkia.
.
Musiikillista ilottelua kiertueelle tuo rock´n-pop´n-punk musiikillaan myös Kesy. Omaleimaisista kappaleistaan sekä energisistä ja tunnelmallisista keikoistaan kiitosta saanut yhtye kutsuu kuulijansa seikkailulle menneen ajan lähiöbaarien, New York 77´ undergroundin sekä perisuomalaisen tarinankerronta perinteen äärelle.
.
DanzDaZin lailla elektoronista musiikkia energisellä otteella esittävä Gneissi on vuosien aikana seilannut läpi eri genrejä. Tuoreimmalla Galefeissi albumillaan se yhdistää musiikkiinsa hyperpunkin, hyperpopin ja punkin sävyjä. Läsnä ovat luomisen ilo, identiteetin pohdinta ja toivon löytyminen maailmassa, jossa vilpittömyys ja ironia sekoittuvat ruskeaksi muovailuvahamössöksi josta niitä on mahdotonta erottaa toisistaan.
.
Yhdessä DanzDas, Kesy ja Gneissi luovat monipuolisen, vaihtoehtoisen musiikin ytimeen ilkikurisella voimalla iskevän kokonaisuuden, jota ei kannata missata. Näissä bileissä on raakaa groowea!
Raw and Groove -tour Bar Loosessa 16.7.2025
– – –
Soitto alkaen klo 21:00 * Liput 8 euroa (+3,5 € eteispalvelumaksu).