KLASU:
Helsinkiläinen laulaja–lauluntekijä Klasu julkaisi keväällä viiden biisin verran uutta musiikkia. Kumpula EP on kurottanut kohti päivänvaloa viimeisen parin omituisen koronavuoden kuplassa.
Klasu-nimen takana on helsinkiläinen laulaja ja lauluntekijä Lasse Toimi. Lukuisissa bändeissä toimimisen lisäksi soolona tehtyä musiikkia on syntynyt Klasu-nimimerkin alla kahden pitkäsoiton verran.
Tomi Nordlund & Syvä Joki:
Folkia rockiin, poppiin ja kevyisiin proge-tunnelmiin yhdistelevä Tomi Nordlund & Syvä Joki on julkaissut kolme albumia: Maisemia (2017), Viisi vuotta myöhemmin (2019) ja Äänet ja valot (2022).
Koisjärven disko:
Koisjärven Diskon nimi on napattu ladon seinään maalatusta jo legendaariseksi muodostuneesta graffitista.
Bändi naittaa luontevasti agraarin hiekkakuoppakantrin 70-lukulaiseen poljentoon. Tuloksena on musiikkia hylättyjen huoltoasemien, kallellaan seisovien latojen ja särkyneiden sydänten Suomesta.
Video “Katariina” :
Video “Liian monta Aku Ankkaa”: