Kolme tinkimättömän omaperäistä kokoonpanoa – Pegasos, Jutta Rahmel ja Saarisalo – tuovat terävän annoksen indie-energiaa marraskuiseen keskiviikko-iltaan Bar Loosessa 18.11.2026! Samalla Jutta Rahmelin keikalla juhlistetaan tämän kolmannen albumin julkaisua. Tervetuloa nauttimaan kotimaisen pop-musiikin huippunimistä!
– – –
Pegasos
“Ihan kuin PMMP ja Scandinavian Music Group olisivat alkaneet tehdä mashuppia.”
– Some
. . .
Pegasos on helsinkiläinen 6 muusikon yhtye, joka yhdistelee musiikissaan indiefolkia, -popia ja -rockia. Vuonna 2015 alkunsa saaneen yhtyeen omintakeinen soundi perustuu kahden laulajan kehuja niittäneisiin harmonioihin, jotka taipuvat niin herkkyyteen kuin nostattavaan voimallisuuteen. Pegasosta on kiitetty poikkeuksellisen tarkkanäköisistä lyriikoista ja keikoista, joilla yhtye hurmaa kuulijan vilpittömillä spiikeillään ja värikylläisellä soinnillaan.
.
Yhtyeen kolmas pitkäsoitto Hyvä noita näki päivänvalon 6.3.2026. Erilaisuutta ja normien rikkomista juhlistava konseptialbumi herätti yleisön kiinnostuksen jo singleillään, keräten ylistystä somessa sekä soittoa Radio Suomessa ja Radio Helsingissä. Radio Suomen Levylautakunnan lähes täysin pistein voittanutta progressiivista folkrock-teosta Toivon kuvia on luonnehdittu mm. ”taideteokseksi” ja ”rohkeiden valintojen ja tekojen” kappaleeksi, jossa on ”järisyttävän hyvä kertsi”.
. . .
– – –
Jutta Rahmel (levyjulkkarit)
Kolmannen albuminsa ‘Vapauden lapsi’ 13.11.2026 julkaisevan Jutta Rahmelin musiikki käsittelee ihmisyyden eri puolia tarkkanäköisellä ja kiehtovalla tavalla, tuoden samalla 39-kielisen konserttikanteleen osaksi pop-kontekstia. Kansanmusiikkitaustaisen artistin, säveltäjän ja tuottajan musiikissa moderni pop ja folk yhdistyvät sulavasti klassiseen laulaja-lauluntekijäeleganssiin – Rahmelin tyyliä leimaavat omaperäiset ja mieleenpainuvat sävellykset sekä vaikutteet aina mm. Kate Bushista Leevi and the Leavingsiin. Laulaja-lauluntekijän tarinat pohtivat ihmisen kasvua sekä kipukohtia matkalla kohti uutta parempaa huomista. Bar Loosen keikalla juhlistetaan Rahmelin uuden albumin julkaisua.
.
Jutta Rahmel – laulu, kantele ja live-elektroniikka
Mikko Malmivaara – kitara ja live-elektroniikka
. . .
– – –
Saarisalo (soolo)
Saarisalon musiikki on teatraalista ja mahtipontista pop-rockia, joka iskee suoraan sydämeen – jokainen tunne eletään täysillä eikä mitään jätetä sanomatta. Persoonallisen kirjoittajan musiikissa voi kuulla vaikutteita niin Queenista, klassisesta pop-estetiikasta kuin musikaaleistakin. Kolme albumia julkaissut Saarisalo on noteerattu aina Indie Co:n sekä Teoston palkintoehdokkuuksia myöten ja uusin albumi Rohkeempi, notkeempi vahvistaa hänen asemaansa yhtenä Suomen kiinnostavimmista indie-tekijöistä. Saarisalon soolokeikka pitää otteessaan, kun kappaleiden voimalliset melodiat ja elämää monelta kantilta syväluotaavat lyriikat nousevat keskiöön ja tulevat lähelle kuulijaa.
. . .
– – –
ILLAN AIKATAULU
19.30 ovet
20.00 Saarisalo
20.45 Jutta Rahmel
21.30 Pegasos
– – –
Liput ennakkoon 12 euroa, ovelta 15 € (+3,5 € eteispalvelumaksu).