KEIKKOJEN SOITTOAJAT

Keikat alkavat lähes poikkeuksetta kyseisinä aikoina, joten kannattaa saapua paikalle ajoissa. Poikkeuksellisista aikatauluista ilmoitamme erikseen netti- sekä Facebook-sivuillamme.

  • 21.00, 21.45 ja 22.30 (kolme esiintyjää)
  • 21.00 ja 22.00 (kaksi esiintyjää)
  • 22.00 (yksi esiintyjä)

Alakerta aukeaa ja lipunmyynti alkaa puolituntia ennen keikan alkua.
DJ:t keskiviikosta sunnuntaihin 23.00 - 03.30.
Keikkalippulaisille euron narikka, normaalisti 3 €. Dj-liput sisältävät narikan.


Tapahtumat - toukokuu 2015

PE 1.5.
21:00
WENDS, FREEWEIGHTS
PE 01.05.2015

Tänä keväänä debyyttialbuminsa julkaiseva WENDS on vuonna 2011 perustettu pop-yhtye Jyväskylästä. Yhtyeen muodostavat viisi musiikilleen omistautunutta, lahjakasta ja kunnianhimoista ystävää. Bändin esikoisalbumi julkaistaan huhtikuussa. Wends on lyhyen ja nousujohteisen olemassaolonsa aikana julkaissut neljä musiikkivideota ja kaksi omakustanne-EP:tä, soittanut kymmeniä keikkoja ympäri Suomea, esiintynyt Tallinn Music Weekillä sekä Tampereen Lost In Musicissa loppuunmyydylle Henry’s Pubille. Bändi on noteerattu myös YleX:llä, jossa "Supa Dupa Girl" -singleä soitettiin Uuden musiikin iltavuoron viikon tehobiisinä vuolaiden kehujen saattelemana. Toukokuussa 2015 Wends esiintyy ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolella Canadian Music Weekillä Torontossa.

Omien sanojensa mukaan Tom Cruisesta ja Phil Collinsista inspiraationsa ammentava FREEWEIGHTS toimittaa 80-luvun estetiikan suoraan kuulohermoon taidolla, tunteella ja vailla turhaa ironiaa. Vuonna 2012 perustetun helsinkiläisyhtyeen pastellinsävyiset synasoundit ja viileän kaikuisa groove lennättävät kuulijan suoraan vuoden 1985 Super Bowlin väliajalle ja joulunviettoon kera Wham!:in.


>> WENDS - FACEBOOK
>> FREEWEIGHTS - FACEBOOK
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu
Tapahtuma Facebookissa
PE 1.5.
23:00
DJ MORTTI klo 23-04
PE 01.05.2015

Dj Mortti on heiluttanut yön janoisten sankarien bärsseitä vuodesta 2006 asti. Loosessa levylautasella pyörivät sulassa sovussa mm. kuumimmat soul-hitit, päräyttävimmät ja punk-ja new wave -klassikot sekä uusimmat rock-rallit. Tunes you can’t refuse!

Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
LA 2.5.
21:00
THE SHRIEKS (levynjulkkarit), HOLE IN THE HEAD, THE TOXICS
LA 02.05.2015

Lauantaina 2.5. vietetään todellista vappua, kun Bar Loosen lauteille ryntää kolme toinen toistaan kovempaa autotallihtavan rockin lähettilästä. Illan ehtoisina emäntinä toimivat The Shrieksin mimmit, jotka juhlistavat tilaisuudessa debyyttilevynsä Get Over Here julkaisua. Napakasti psychobillya laajaan rock'n'roll-traditioon yhdistelevä poppoo laittaa sukat pyörimään korskimmankin autonrassaajan käärmeennahkabuutseissa, ja herttaisinkin hameväki alkaa nopeasti taputtamaan tahtia piikkarilla tatamiin. Nämä akat ei turhia jarruttele!

Illan vierailijana nähdään vastikään - ja niin ikään - debyyttilevynsä julkaissut kuopiolainen Hole In The Head. Vaikka bändin ensilevy on juuri ilmestynyt, ei kannata hämääntyä: savolaiset ovat jo keikkalavojen konkareita ja yhtye on kypsytellyt omaa rootsrock-myllytystään toistakymmentä vuotta, ennen kuin materiaali jalostui ylistetyksi debyyttilevyksi. Rasvaa tukkaan ja keilauskenkää lattiaan, saatana!

Illan avaa Suomen kovin ja puhdasverisin garagerock-yhtye The Toxics. Kolmen tyylitajuisen miekkosen rosoiselle autotallirockille ei kotimaasta löydy vertaistaan. Nyt odotellaan porukalla, mikä ulkomaalainen levy-yhtiö ehtii napata nämä kaverit hyppysiinsä ennen kuin yksikään kotimainen lafka ehtii yskäistäkään. Kaljaa, bensaa ja sielukasta räimettä. Siitä on The Toxics tehty.


>> THE SHRIEKS - FACEBOOK
>> HOLE IN THE HEAD - FACEBOOK
>> THE TOXICS - FACEBOOK
Liput: 7/9 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
LA 2.5.
23:00
KLUB SUTINAA! klo 23-04
LA 02.05.2015

Klub Sutinaa! "Me play record, you pogo" -dj Ruttopoika a.k.a. HyväVille 100% VINYL

Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
SU 3.5.
20:00
NAULAAMO-KLUBI: JAMIT klo 20-24
SU 03.05.2015

Sunnuntaijamit! Naulaamo-illan aluksi houseband soittaa setin reipasta rhythm & bluesia ja boogaloota, minkä jälkeen jamisoittajat ovat tervetulleita lavalle. Jamien musiikkityyliä ei ole rajoitettu, vaan ihan kaikenlaista musiikkia saa esittää. Soittamaan sopii tulla hyvinkin spontaanisti, sillä lavalta löytyy kaikki tarvittava, edes omaa kitaraa ei tarvitse tuoda mukana.

Naulaamo Housebandin peruskokoonpanossa soittavat Sande Vettenranta (rummut), Luumu Kaikkonen (kitara ja laulu), Iiro Kautto (basso) ja Sami ”Kanttori” Nieminen (Hammond-urut). Satunnaisia vierailijoitakin housebandin riveihin sopii odottaa.


>> NAULAAMO HOUSEBAND - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
SU 3.5.
23:45
LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ LORD FATTY klo 24-04
SU 03.05.2015

Lord Fatty's set goes from deep blues to swingin R'n'B thru Rock'n'Roll, Rockabilly, Soul, Funk, Ska, Jazz, Latinsoul and everything else THAT SWINGS!!!


>> DJ LORD FATTY - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Ei Facebook-tapahtumaa
TI 5.5.
21:00
JAZZ ON THE LOOSE: RAOUL BJÖRKENHEIM ECSTASY
TI 05.05.2015

JAZZ ON THE LOOSE -klubilla esiintyy Raoul Björkenheim eCsTaSy, joka vie maestron musiikin jälleen uusille urille yhdistämällä svengaavia polyrytmejä ja vapaatonaalisia sointimaailmoja. Ecstasyssä kohtaa kahden sukupolven kiinnostavimpia muusikoita villin improvisaation parissa.

Raoul Björkenheimin rajoja rikkova kitarismi tuli tunnetuksi Krakataun, Phantom Cityn ja Edward Vesalan Sound and Furyn riveissä. ECM-levy-yhtiön julkaisut 1990-luvun alussa nostivat Björkenheimin kansainväliseen maineeseen, ja sittemmin hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Toshinori Kondon, Trevor Dunnin, Henry Kaiserin ja Mats Gustafssonin kanssa. Tällä hetkellä Björkenheimin yhtyeitä ovat Ecstasyn lisäksi Scorch Trio, Blixt sekä trio Hamid Draken ja William Parkerin kanssa. Pienyhtyeohjelmiston lisäksi hän on säveltänyt runsaasti myös orkesteri-, big band- ja elokuvamusiikkia.

Säveltäjä-muusikko Pauli Lyytinen hallitsee suvereenisti saksofoniperheen kaikki soittimet bassosta sopraanoon. Lyytisen hämmästyttävä tekninen virtuositeetti ja kokeileva mielenlaatu on ihastuttanut useissa free jazz -yhteyksissä sekä kokeilevan popin kokoonpanoissa. Persoonallinen taiteilija on luonut saksofonille uusia rooleja yhtyeissään Elifantree, Defekt, Kauhukakara ja Minor DeLuxe. Ecstasyssa Lyytinen astuu ulos säestäjän roolistaan ja päästää improvisointikykynsä valloilleen.

Jori Huhtala tuo bändiin vahvan läsnäolon jykevällä kontrabassollaan. Huhtala saa instrumentista irti kaikuja Miroslav Vitousin soitosta, mutta ennen kaikkea hän on luonut oman persoonallisen tyylinsä. Huhtala soittaa muun muassa yhtyeissä Kvalda, Big Blue, Hanne Pulli Space Machine sekä Jussi Fredriksson Jazz Wars.

ECM-artistinakin tunnettu rumpali Markku Ounaskari on soittanut miltei kaikkien suomijazzin merkittävimpien soittajien kanssa. Myös maailmantähdet kuten Lee Konitz, Kenny Wheeler ja Tomasz Stanko ovat päässeet nauttimaan yhtyeissään mestarirumpalin soitosta. Saman sukupolven muusikot Björkenheim ja Ounaskari ovat soittaneet yhdessä pitkään esimerkiksi Juhani Aaltosen yhtyeessä.


>> RAOUL BJÖRKENHEIM ECSTASY - HOMEPAGE
Liput: 8/10 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
KE 6.5.
21:00
HEAD FIRST, COCKTUS
KE 06.05.2015

Head First on Waltarista tutun Kärtsy Hatakan luotsaama orkesteri, joka luukuttaa napakkaa funk metalia.

Cocktus on vuonna 2012 perustettu helsinkiläinen soitinyhtye, jonka musiikki sykkii ja velloo country-rockin, 90-luvun powerpopin ja modernimman rockin rajapinnoilla. Bändin yhteisenä ajatuksena on pitää musiikki maanläheisenä ja polveilevana tuoden siihen tiettyjä ajallemme tunnusomaisia elementtejä.   


>> COCKTUS - FACEBOOK
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu
Tapahtuma Facebookissa
KE 6.5.
23:00
DJ MORTTI klo 23-04
KE 06.05.2015

Dj Mortti on heiluttanut yön janoisten sankarien bärsseitä vuodesta 2006 asti. Loosessa levylautasella pyörivät sulassa sovussa mm. kuumimmat soul-hitit, päräyttävimmät ja punk-ja new wave -klassikot sekä uusimmat rock-rallit. Tunes you can’t refuse!

Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
TO 7.5.
21:00
SATIN CIRCUS, SPARK
TO 07.05.2015

Satin Circus on vuonna 2010 perustettu suomalainen, supersuosittu popyhtye. Yhtyeen esikoisalbumi Expectations ilmestyi keväällä 2014, ja vuotta myöhemmin bändi nousi koko kansan tietoisuuteen osallistuessaan Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleellaan Crossroads. Bändi sijoittui kilpailussa toiseksi.

Spark on Pietari Pyykkösen yhden miehen elektropop-projekti, joka keikoilla kuitenkin kasvaa trioksi. 


>> SATIN CIRCUS - FACEBOOK
>> SPARK - FACEBOOK
Liput: 7/9 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
TO 7.5.
23:00
DJ WALLO klo 23-04
TO 07.05.2015

DJ Wallon levylaukusta löytyy erityisesti 60- ja 70-lukujen pop- ja rock-klassikoita. Setti saattaa kuitenkin venyä kasarihittien kautta aina grungeen saakka.

Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
PE 8.5.
21:00
THEN CAME BRONSON, SWEET PUSSY MEININKI
PE 08.05.2015

Helsinkiläinen Then Came Bronson soittaa raakaa bluesrockin ja punkin sekamelskaa. Ja lavashowhan on näillä hepuilla melkoinen!

Sweet Pussy Meininki on helsinkiläinen punk-orkesteri. Viisi mimmiä ja yksi häiskä runttaavat punkia kelpo asenteella.


>> THEN CAME BRONSON - FACEBOOK
>> SWEET PUSSY MEININKI - FACEBOOK
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu
Tapahtuma Facebookissa
PE 8.5.
23:00
CLUB DOUBLE TROUBLE: DJ'S TIPSY MAYHEM & JOHN WAYNE klo 23-04
PE 08.05.2015

Psychobillybändi The Shrieksistä tuttu Tipsy Mayhem soittaa erityisen mielellään punkia, psychoa ja garagea, mutta piipahtelee sujuvasti myös vanhemman rytmimusiikin puolella. Mukana häärii mm. Club Casinoa ja Club Skeneä pyörittänyt vanha kettu John Wayne.

Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Tapahtuma Facebookissa
LA 9.5.
21:00
BELL WITCH (USA), PROFETUS
LA 09.05.2015

Seattlelainen hypnoottista ja tunnelmallista doom metalia soittava Bell Witch saapuu toukokuussa ensimmäistä kertaa Suomeen. Keikkapaikkakuntina kiertueella ovat Helsinki, Turku ja Tampere. Painostavan raskasta, mutta samalla myös melankolisen kaunista metallia soittavan yhtyeen toinen pitkäsoitto Four Phantoms ilmestyy tämän kevään aikana Profound Lore Recordsin kautta.

Suomen keikat ovat osa Bell Witchin kiertuetta, jossa yhtyeen esiintymispaikkoina ovat muiden muassa Hollannin Roadburn Festival sekä Kööpenhaminan Heavy Days In Doomtown. Bell Witchin lämmittelijänä nähdään kotimainen funeral metallin sanansaattaja Profetus. Yhtyeet nähdään ennen Suomen kiertuetta samalla lavalla keikoilla myös Ruotsissa ja Norjassa.


>> BELL WITCH - FACEBOOK
>> PROFETUS - FACEBOOK
Liput: 10/12 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
LA 9.5.
23:00
CLUB GIRLS & BOYS klo 23-04
LA 09.05.2015

Aina kuun toisena lauantaina Club Girls & Boys tuuttaa Bar Loosen tanssilattialle hikisen kattauksen rock-, soul-, new wave- ja disco-musiikin helmiä, sikoja ja unohdettuja klassikoita 60-luvulta tähän päivään! Tyttöjä ja poikia tanssittavat dj Mortti sekä vierailevat tiskijukat.

Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
SU 10.5.
20:00
NAULAAMO-KLUBI: JAMIT klo 20-24
SU 10.05.2015

Sunnuntaijamit! Naulaamo-illan aluksi houseband soittaa setin reipasta rhythm & bluesia ja boogaloota, minkä jälkeen jamisoittajat ovat tervetulleita lavalle. Jamien musiikkityyliä ei ole rajoitettu, vaan ihan kaikenlaista musiikkia saa esittää. Soittamaan sopii tulla hyvinkin spontaanisti, sillä lavalta löytyy kaikki tarvittava, edes omaa kitaraa ei tarvitse tuoda mukana.

Naulaamo Housebandin peruskokoonpanossa soittavat Sande Vettenranta (rummut), Luumu Kaikkonen (kitara ja laulu), Iiro Kautto (basso) ja Sami ”Kanttori” Nieminen (Hammond-urut). Satunnaisia vierailijoitakin housebandin riveihin sopii odottaa.


>> NAULAAMO HOUSEBAND - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
SU 10.5.
23:45
LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ MISS BAUER & DJ DICK VERSACE klo 24-04
SU 10.05.2015

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: Vapaa pääsy!
Ei Facebook-tapahtumaa
TI 12.5.
21:00
PJK-KLUBI: LUOMO, HUMAVOID, MIRA
TI 12.05.2015

PJK-Klubi on Pop & Jazz Konservatorion opiskelijoiden kaikille avoin bändi-ilta, missä PJK:n kovimmat oppilasbändit panevat parastaan. Joka ilta luvassa isoja tunteita ja kovaa vääntöä rautaisella svengillä.

Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
KE 13.5.
21:00
MARKO HAAVISTO & POUTAHAUKAT, HERMANNI JA KUTSUVIERAAT
KE 13.05.2015

Blues, rock'n'roll, country, iskelmä. Kaikkea tätä löytyy Marko Haaviston & Poutahaukkojen musiikista. Vuonna 1997 perustettu yhtye tuli suurelle yleisölle tutuksi vuonna 2002 esittäessään Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa Pelastusarmeijan orkesteria. He soittivat elokuvassa ensimmäisen hittikappaleensa Paha vaanii. Tuorein Marko Haavisto & Poutahaukat -albumi on Outolintu, joka julkaistiin 24.4.2015. Tule Looseen juhlistamaan uutta levyä ja nauttimaan perhanan hyvästä musiikista!

Illan aloittaa Hermanni & Kutsuvieraat. Yhtyeen musiikissa kuuluu niin tekijänsä rakkaus kulta-aikojen suomirockiin kuin laulaja-lauluntekijöiden perinteeseen. Tarinoita jotka koskettavat, tilanteita jotka ovat meille jokaiselle tuttuja ja kuitenkin aina yhtä ainutkertaisia. Melodioita jotka saavat laulamaan mukana, rytmejä jotka vievät mukanaan. Uusia raikkaita tuulia, joissa voi haistaa tutun tuoksun. Musiikkia tästä hetkestä, tällä hetkellä.


>> MARKO HAAVISTO JA POUTAHAUKAT - HOMEPAGE
>> HERMANNI JA KUTSUVIERAAT - FACEBOOK
Liput: 10/12 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
KE 13.5.
23:00
DJ'S WALLO & MORTTI klo 23-04
KE 13.05.2015

Dj Wallon levylaukusta löytyy erityisesti 60- ja 70-lukujen pop- ja rock-klassikoita. Setti saattaa kuitenkin venyä kasarihittien kautta aina grungeen saakka.

Dj Mortti on heiluttanut yön janoisten sankarien bärsseitä vuodesta 2006 asti. Loosessa levylautasella pyörivät sulassa sovussa mm. kuumimmat soul-hitit, päräyttävimmät ja punk- ja new wave -klassikot sekä uusimmat rock-rallit. Tunes you can’t refuse!

Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Tapahtuma Facebookissa
TO 14.5.
21:00
BLOODY HEELS (LV), SERPICO, RUST N' RAGE
TO 14.05.2015

Glam-rockia Latviasta? Mitä hittoa? No, sehän on Bloody Heels, viisi nuorta häiskää Riikasta. Isoja kitarasooloja, isoja kasarikaikuja ja isoja kampauksia. Kyllä kelpaa!
Serpico tulee Porista. Vuonna 2006 perustettu bändi räimii kitaravetoista rockia kovalla asenteella. Porista tulee myös illan eka bändi Rust n' Rage. Neljä parikymppistä jannua runttaa todella tiukkaa hardrockia.


>> BLOODY HEELS - FACEBOOK
>> SERPICO - FACEBOOK
>> RUST N' RAGE - FACEBOOK
Liput: 5/7 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
TO 14.5.
23:00
DJ WALLO klo 23-04
TO 14.05.2015

Dj Wallon levylaukusta löytyy erityisesti 60- ja 70-lukujen pop- ja rock-klassikoita. Setti saattaa kuitenkin venyä kasarihittien kautta aina grungeen saakka.

Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
PE 15.5.
19:00
BAR LOOSE 13 VUOTTA! NIEMINEN & LITMANEN klo 19-21
PE 15.05.2015

Ekan, alkuperäisen Bar Loosen perustamisesta on kulunut jo 13 vuotta, joten eiköhän juhlita! Perjantaina 15.5. kemutellaan oikein olan takaa, ja luvassa on ILMAISTA ruokaa, juomaa ja viihdettä klo 19 alkaen! Klo 20 yläkerran lavalla esiintyy huima kaksikko Nieminen & Litmanen, minkä lisäksi sata ensimmäistä, ennen klo 21 saapunutta juhlavierasta saa vapaalipun alakerran keikoille. Illan ohjelma näyttää siis tältä:

19.00 Pöytä on katettu!
20.00 Nieminen & Litmanen (yläkerta)
21.00 Magic Meredith (alakerta)
21.45 Six Minutes After (alakerta)
22.30 Thunderbaum (alakerta)

Tulkaa juhlimaan teini-ikäistä Loosea!

VAPAA PÄÄSY!
(Kestitys ja vaparit alakerran keikoille riittävät n. sadalle nopeimmalle. Tule siis ajoissa!)


>> NIEMINEN & LITMANEN - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
PE 15.5.
21:00
THUNDERBAUM, SIX MINUTES AFTER, MAGIC MEREDITH
PE 15.05.2015

Oletko aina halunnut hakata wc-pönttösi hajalle omalla naamallasi? Oli vastauksesi sitten kyllä tai ei, kutsumme sinut mukaan todistamaan rokkenrollin hauskuutta! Menossa mukana riffirokkiurpot Thunderbaum, grooverokkitrio Six Minutes After ja sekä aavikkogrungeviisikko Magic Meredith.


>> TUNDERBAUM - FACEBOOK
>> SIX MINUTES AFTER - FACEBOOK
>> MAGIC MEREDITH - FACEBOOK
Liput: 5/7 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
PE 15.5.
23:00
DJ MIKA JÄRVINEN klo 23-04
PE 15.05.2015

Vinyylitaiteilija Järvisen Mika uskoo klassisen populaarimusiikin voimaan niin menneiltä päiviltä kuin tulevaisuuden legendoilta. Kaikkein kivointa on pyöritellä hienoja, tunteita sekä muistoja herättäviä kappaleita seiskatuumaisten singleihmeiden ja lp-levyjen muodossa. Jos levyn kansi on vielä kaupan päälle hilpeän hellyttävä tai infernaalisen upea taideteos, niin iloa piisaa kaikille aisteille, hajua unohtamatta! Zappasta Hank Williamsiin ja Taiskasta Unicefin Käkimassaan, kaikki käy, kunhan ei ole euron hampurilaismusaa...

Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
LA 16.5.
21:00
MIKE WATT & THE MISSINGMEN (USA), UZ JSME DOMA (CZE)
LA 16.05.2015

Amerikan hattiwatti ja tsekkiläinen ylläripylläri toukokuussa Suomeen!

Legendaarisen kalifornialaisen Minutemen-yhtyeen basisti ja nykyään The Stoogesin keikkailevaan kokoonpanoon kuuluva Mike Watt saapuu kokemaan Suomen kevään. Mike Watt & The Missingmen ja tsekkiläinen Uz Jsme Doma liikkuvat Turusta Tampereen kautta Helsinkiin 14.-16. toukokuuta.

Minutemenin alkuperäisjäsen Mike Watt rikasti punk-kulttuuria tuomalla kapinasäveliin vaikutteita jazzin vapaimmista tuulista. Vaikka Minutemenin taru päättyi jo vuonna 1985, yhtye jätti vaihtoehtorockiin yhä näkyvän ja kuuluvan jälkensä, jonka mukaan punkinkaan ei pidä tarrautua yksioikoisuuteen, vaan luoda uutta rohkeasti ja laajakatseisesti. Guru on myös saanut ansaitsemaansa kiitosta: Red Hot Chili Peppers omisti vuoden 1991 hittilevynsä Blood Sugar Sex Magik Mike Wattille.

Minutemenin jälkeen Firehose-yhtyeessä vaikuttanut Watt on edelleen aktiivinen ja arvostettu muusikko. The Stoogesin paluukokoonpanoon vuonna 2003 rekrytoitu soittaja pitää yllä punkin, funkin ja vapaan jazzin synteesiä The Missingmen -yhtyeensä kanssa. Luvassa on tiukkaa asennetta ja musiikillista taituruutta yhdessä jämäkässä paketissa.

Kiertueen toinen bändi on Tsekkoslovakiassa vuonna 1985 perustettu progressiivista, vaihtoehtoista rockia työstävä Uz Jsme Doma. Kommunistien valtakaudella “lainsuojaton” yhtye esiintyi uransa alkuvuosina salaisissa konserteissa, mutta Samettivallankumous vuoden 1989 lopulla toi Uz Jsme Domallekin vapauden esittää materiaaliaan kaikkialla ja kaikille.

Kolmekymmentä vuotta perustamisensa jälkeen tsekkiviisikko on julkaissut seitsemän studioalbumia, joita on vertailtu mm. Frank Zappan ja The Residentsin tuotantoon. Niiden vaikutusta ei voi vähätellä, mutta Uz Jsme Doman totuus on kuitenkin itsensä kuuloinen: Itäisen ja läntisen musiikkiperinteen vaivatta sulattava veteraaniyhtye tarjoaa esityksen, jonka jälkeen alahuulta voi etsiä ainoastaan leuan tasolta.


>> MIKE WATT - HOMEPAGE
>> UZ JSME DOMA - HOMEPAGE
Liput: 14/16 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
LA 16.5.
23:00
BIG SHAKE: DJ SAMPSA VILHUNEN & GUESTS klo 23-04
LA 16.05.2015

Big Shake is a titty-shaking club night in Helsinki, Finland, run by Djs Sampsa Vilhunen & Vesa Yli-Pelkonen. All music from original 45 & 78 rpm records.


>> BIG SHAKE - FACEBOOK
Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Tapahtuma Facebookissa
SU 17.5.
18:30
WIZARD OF LOOSE -MUSAVISA
SU 17.05.2015

Keksikää hyvä nimi tiimillenne. Visailette neljä kierrosta; trivia, musanäyte, kuvanäyte ja bonukset. Lisäksi luvassa saattaa olla kirjallinen tehtävä ensimmäisen kierroksen yhteydessä.

Kolmelta ekalta kierrokselta oikeista vastauksista yhden pisteen. Bonuskierroksella riskeeraatte - tismalleen oikeista vastauksista ansaitsette kolme bonuspistettä, mutta vähänkin vääristä lankeaa yhden miinuspisteen pommi.

Palkintoina jokaisesta osavisasta jotain kärkijoukkueille. Kauden yhteistuloksista lisäksi valtavaa mainetta.

Musavisoissa yleisesti noudatettavien epäoikeudenmukaisuusperiaatteiden mukaisesti tuomariston sana on aina laki. Heidän mahdollisesti hieman epätarkat vastauksensa ovat aina oikeita. Protestiaika on säädetty ruhtinaalliseen n. 0-3 minuutin jaksoon kierroksen tulosten lukemisen jälkeen.


>> WIZARD OF LOOSE - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
SU 17.5.
20:00
NAULAAMO-KLUBI: JAMIT klo 20-24
SU 17.05.2015

Sunnuntaijamit! Naulaamo-illan aluksi houseband soittaa setin reipasta rhythm & bluesia ja boogaloota, minkä jälkeen jamisoittajat ovat tervetulleita lavalle. Jamien musiikkityyliä ei ole rajoitettu, vaan ihan kaikenlaista musiikkia saa esittää. Soittamaan sopii tulla hyvinkin spontaanisti, sillä lavalta löytyy kaikki tarvittava, edes omaa kitaraa ei tarvitse tuoda mukana.

Naulaamo Housebandin peruskokoonpanossa soittavat Sande Vettenranta (rummut), Luumu Kaikkonen (kitara ja laulu), Iiro Kautto (basso) ja Sami ”Kanttori” Nieminen (Hammond-urut). Satunnaisia vierailijoitakin housebandin riveihin sopii odottaa.


>> NAULAAMO HOUSEBAND - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
SU 17.5.
23:45
LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ MORTTI klo 24-04
SU 17.05.2015

Dj Mortti on heiluttanut yön janoisten sankarien bärsseitä vuodesta 2006 asti. Loosessa levylautasella pyörivät sulassa sovussa mm. kuumimmat soul-hitit, päräyttävimmät ja punk-ja new wave -klassikot sekä uusimmat rock-rallit. Tunes you can’t refuse!

Liput: Vapaa pääsy!
Ei Facebook-tapahtumaa
TI 19.5.
21:00
PKN FINAALIIN! VIRALLINEN EUROVIISUKATSOMO!
TI 19.05.2015

Tule kannustamaan Pertti Kurikan Nimipäivät viisufinaaliin! Semifinaalilähetys alkaa klo 22.00, tule ajoissa varaamaan paikkasi!

Euroviisukatsomoon sinut kutsuu Kehitysvammaliitto, joka puolustaa yhdenvertaisuutta ja haluaa kehitysvammaiset ihmiset pois marginaalista kaikilla elämänalueilla.


>> PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT - FACEBOOK
>> KEHITYSVAMMALIITTO - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
KE 20.5.
21:00
TOUKOKUUTAMO-KLUBI: THE GADWALLS, VALTTER VIN, RETRO STATION
KE 20.05.2015

Retro Station on parhaillaan hurjaan liitoon lähtöä tekevä yhtye, joka päättää Loosen indiepop/rock-henkisen kattauksen kunniakkaasti. Bändi julkaisi juuri uuden ”Despetate Days” –sinkkunsa ja valittiin toukokuun alussa YleX:n viikon Nosteessa-artistiksi. Melkoisen kiinnostavat lähtökohdat keikalle siis!

Uuden sinkun videon näet täältä:
https://www.youtube.com/watch?v=aqCankolGow

Bändin muuta tuotantoa pääset fiilistelemään Spotifyssa:
https://open.spotify.com/artist/1MOwF4BQf7O0L1fuX4GulU


Valtter Vin on lucid-unimaailmaan karannut suomenruotsalainen nuorimies, jonka musiikkia on soitettu Radio Helsingillä ja YleX:llä. Valtter Vinin devyyttialbumin (S/T) julkaisi VILD Recordings 15.5.2015.

Katso musavideo tästä:
https://www.youtube.com/watch?v=KpF-mJMcnKk

Kuuntele levy Spotifyssa:
https://open.spotify.com/album/4TXpIYb8qedFwr2hfWoqxL

The Gadwalls on akustisella kitaralla ja raikkaalla otteella maustettua brittipop/indie vaikutteista rokkia. Neljästä helsinkiläisnuorukaisesta koostuva ryhmä julkaisi juuri uuden timantinkovan ”Originals EP”:n.

Kuuntele biisejä täältä:
https://soundcloud.com/thegadwalls

Tsekkaa uunituore musavideo tästä:
https://www.youtube.com/watch?v=189-4W8RMsI

 


>> RETRO STATION - FACEBOOK
>> VALTTER VIN - FACEBOOK
>> THE GADWALLS - FACEBOOK
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu
Tapahtuma Facebookissa
KE 20.5.
23:00
DJ LORD FATTY klo 23-04
KE 20.05.2015

Lord Fatty's set goes from deep blues to swingin R'n'B thru Rock'n'Roll, Rockabilly, Soul, Funk, Ska, Jazz, Latinsoul and everything else THAT SWINGS!!!


>> DJ LORD FATTY - FACEBOOK
Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
TO 21.5.
21:00
THEM BIRD THINGS, SPIGU
TO 21.05.2015

Laulaja Salla Dayn luotsaama Them Bird Things on kuusivuotisen olemassaolonsa aikana julkaissut neljä pitkäsoittoa, joista viimeisin, The Bride Who Came To Yellow Sky, ilmestyi helmikuussa 2015. Yhtyeen musiikissa kohtaavat blues, country, folk ja rock'n'roll.

Spigun eli helsinkiläisen muusikon Ville Linnan debyyttialbumi Kaupunkien yössä julkaistiin keväällä 2014. Miehen laulut käsittelevät ikäviäkin asioita musertamatta kuulijaa ja onnistuvat Suomessa niinkin harvinaisessa tempuissa kuin rappiosta laulamisesta lakonisesti ja ilman itsesääliä. Jos huumoria löytyy, se on kuivaa ja itseironista.


>> THEM BIRD THINGS - FACEBOOK
>> SPIGU - FACEBOOK
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu
Tapahtuma Facebookissa
TO 21.5.
23:00
DJ MIKA JÄRVINEN klo 23-04
TO 21.05.2015

Vinyylitaiteilija Järvisen Mika uskoo klassisen populaarimusiikin voimaan niin menneiltä päiviltä kuin tulevaisuuden legendoilta. Kaikkein kivointa on pyöritellä hienoja, tunteita sekä muistoja herättäviä kappaleita seiskatuumaisten singleihmeiden ja lp-levyjen muodossa. Jos levyn kansi on vielä kaupan päälle hilpeän hellyttävä tai infernaalisen upea taideteos, niin iloa piisaa kaikille aisteille, hajua unohtamatta! Zappasta Hank Williamsiin ja Taiskasta Unicefin Käkimassaan, kaikki käy, kunhan ei ole euron hampurilaismusaa...

Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Tapahtuma Facebookissa
PE 22.5.
21:00
STILL BEATING, MØRKET (LEVYNJULKKARIT), UNTIL WE COLLAPSE
PE 22.05.2015

Still Beating on helsinkiläinen orkesteri, joka räimii melodista hc-punkia. Bändi julkaisi esikois-ep:nsä nimeltä The Fight for Tomorrow's Dreams toukokuun alussa.

Mørket naittaa yhteen sävyjä crustin, black metallin, punk rockin ja progen likaisesta välimaastosta. Mørket sai alkunsa vuonna 2014 ja oikean miehistön nopeasti löydyttyä myös biisejä alkoi syntyä niin vauhdikkaasti, että yhtye päätti rykäistä samalla välittömästi kasaan keväällä 2015 ilmestyvän debyyttialbuminsa. Pitkäsoitolta roiskuu mustaan tehosekoittimeen heitetty ja siellä pyöritetty rapa, vimma ja räkä.

Helsinkiläinen Until We Collapse soittaa rankkaa metalcorea.


>> UNTIL WE COLLAPSE - FACEBOOK
>> MØRKET - FACEBOOK
>> STILL BEATING - FACEBOOK
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu
Tapahtuma Facebookissa
PE 22.5.
23:00
ÖISIN ON KIVEMPAA DJ'S klo 23-04
PE 22.05.2015

Öisin On Kivempaa on uusi klubi Helsingin yössä. Genret: pop, disko, 70-luku, 80-luku ja indie.


>> ÖISIN ON KIVEMPAA - FACEBOOK
Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
LA 23.5.
21:00
TURBOJUGEND FINLAND - HARD NIPPLES V: KAUPUNGIN VALOT, ZERO ZERO (SWE), GLEN SKANDAL
LA 23.05.2015

Turbojugend Finland Proudly Presents:
Hard Nipples V!

klo 20.30 ovet
klo 21.00 Nyt Loppui Yläfemmat a.k.a. Glen Skandal (Turbojugend Vantaa)
klo 21.45 Zero Zero (TJ Stockholm)
klo 22.30 Kaupungin Valot
klo 23.15 Klub Sutinaa / DJ HyväVille


>> KAUPUNGIN VALOT - FACEBOOK
>> ZERO ZERO - FACEBOOK
>> GLEN SKANDAL - FACEBOOK
Liput: 6/8 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
LA 23.5.
23:00
KLUB SUTINAA! klo 23-04
LA 23.05.2015

Klub Sutinaa! "Me play record, you pogo" -dj Ruttopoika a.k.a. HyväVille 100% VINYL

Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
SU 24.5.
20:00
NAULAAMO-KLUBI: JAMIT klo 20-24
SU 24.05.2015

Sunnuntaijamit! Naulaamo-illan aluksi houseband soittaa setin reipasta rhythm & bluesia ja boogaloota, minkä jälkeen jamisoittajat ovat tervetulleita lavalle. Jamien musiikkityyliä ei ole rajoitettu, vaan ihan kaikenlaista musiikkia saa esittää. Soittamaan sopii tulla hyvinkin spontaanisti, sillä lavalta löytyy kaikki tarvittava, edes omaa kitaraa ei tarvitse tuoda mukana.

Naulaamo Housebandin peruskokoonpanossa soittavat Sande Vettenranta (rummut), Luumu Kaikkonen (kitara ja laulu), Iiro Kautto (basso) ja Sami ”Kanttori” Nieminen (Hammond-urut). Satunnaisia vierailijoitakin housebandin riveihin sopii odottaa.


>> NAULAAMO HOUSEBAND - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
SU 24.5.
23:45
LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ MORTTI klo 24-04
SU 24.05.2015

Dj Mortti on heiluttanut yön janoisten sankarien bärsseitä vuodesta 2006 asti. Loosessa levylautasella pyörivät sulassa sovussa mm. kuumimmat soul-hitit, päräyttävimmät ja punk-ja new wave -klassikot sekä uusimmat rock-rallit. Tunes you can’t refuse!

Liput: Vapaa pääsy!
Ei Facebook-tapahtumaa
KE 27.5.
21:00
ELLINOORA, TUTU
KE 27.05.2015

Ellinooran musiikki on omintakeista: massiivista poppia, jossa rehelliset tarinat kohtaavat jylhät äänimaisemat; pauhaavia rumpuja, isoja jousia, suurta melodisuutta. Mutta pääosassa on kuitenkin Ellinooran tunnistettava ääni. Artisti on kerännyt kiitosta persoonallisesta ja häkellyttävän suuresta äänimateriaalistaan. Tulevan musiikin avainsanat ovat toivo ja Leijonakuningas.

Oulusta kotoisin oleva Ellinoora herätti usean levy-yhtiön kiinnostuksen poikkeuksellisella äänellään vuonna 2011. Hän solmi levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa tuolloin vasta 17-vuotiaana. Sittemmin helsinkiläistynyt Ellinoora on kehittynyt omat kappaleensa kirjoittavaksi artistiksi ja työstää tällä hetkellä debyyttialbumiaan tuottaja Samuli Sirviön kanssa. Debyyttialbumin ensimmäinen single Ei hävittävää (AEIOUAO) julkaistiin helmikuussa 2015, ja se nousi mm. Radio Novan soitetuimmaksi kappaleeksi.

Tutu on uusi yhtye, jonka musiikki on sekamelska lattarirytmiä, funkia ja jazz sävyjä, sanoituksiltaan vilpittömän vinksahtaneita tarinoita.


>> ELLINOORA - FACEBOOK
>> TUTU - FACEBOOK
Liput: 5/7 € (sis. eteispalvelumaksun) >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
KE 27.5.
23:00
DJ WALLO klo 23-04
KE 27.05.2015

DJ Wallon levylaukusta löytyy erityisesti 60- ja 70-lukujen pop- ja rock-klassikoita. Setti saattaa kuitenkin venyä kasarihittien kautta aina grungeen saakka.

 

Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
TO 28.5.
21:00
U-FEST: HUUTO!, ISOISÄ KOHTU KOHTU, BEETLEHEM
TO 28.05.2015

Joka kuudeskymmenes vuosi tulee joku joka huutaa!
Edward Munch otti siveltimen ja sutaisi kuvan vuonna 1893. Allen Ginsberg kirjoitti beatnikkien manifestin 1956. Sitten Andy Warhol maalasi banaanin, Riipinen maalasi Andy Warholin, Helsinki nielaisi Riipisen, Huuto! riipi halki Helsingin.
Vuosi on 2015. Taannehtiva seuralainen kirjoittaa edelleen perkolaattorin vimmalla, musiikkilehdet kuolevat, rock ei oikein hengitä ja kulttuuri polkee vettä sähkömyrskyn silmässä. Vastakulttuuri on nostettu kansakunnan kaapin päälle ja lamaantuneet toistaa samaa.
Huuto! syntyi Markku Innon ja MC5:n kuvitteellisesta kohtaamisesta. Underground ei kuole koskaan. Basistin selässä lukee ”musta lammas”, ja niin sen pitää olla.
Sä oot niin U.

Tänään Huuto! julkaisee seiskatuumaisen sinkun ja zinen! Mukana myös nää kaverit:

Isoisä Kohtu Kohtu. Emotionaalista cuntcorea Somerolta.

Beetlehem. Power-indietä. Bändissä soittaa Henkki, Antti, Minna ja Henkka.


>> HUUTO! - FACEBOOK
>> ISOISÄ KOHTU KOHTU - FACEBOOK
>> BEETLEHEM - FACEBOOK
Liput: 6 € (sis. eteispalvelumaksun)
Tapahtuma Facebookissa
TO 28.5.
23:00
DJ MORTTI klo 23-04
TO 28.05.2015

Dj Mortti on heiluttanut yön janoisten sankarien bärsseitä vuodesta 2006 asti. Loosessa levylautasella pyörivät sulassa sovussa mm. kuumimmat soul-hitit, päräyttävimmät ja punk- ja new wave -klassikot sekä uusimmat rock-rallit. Tunes you can’t refuse!

Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
PE 29.5.
21:00
HAVE YOU EVER SEEN THE JANE FONDA AEROBIC VHS?, THE SHANGRI-BLAHS, VARVARA
PE 29.05.2015

Kouvolasta kotoisin oleva Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? on noussut vauhdilla indiediscokansan tietoisuuteen, eikä ihme. Bändin musa on mahdottoman riemukasta garage-surf-doowop-surinaa!

The Shangri-Blahs tulee Helsingistä. Bändin tyylilaji on jeejeeoujeepunk. Jeejeeoujee!

Haminalainen Varvara soittaa monisävyistä indierockia. Bändi perustettiin vuonna 2007, ja vuosien varrella porukka on kasvanut peräti seitsenhenkiseksi.



>> HAVE YOU EVER SEEN THE JANE FONDA AEROBIC VHS? - FACEBOOK
>> THE SHANGRI-BLAHS - FACEBOOK
>> VARVARA - FACEBOOK
Liput: 6 € (sis. eteispalvelumaksun)
Tapahtuma Facebookissa
PE 29.5.
23:00
CLUB SKENE klo 23-04
PE 29.05.2015

We're all pop-o-holics, baby!


>> CLUB SKENE - FACEBOOK
Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
LA 30.5.
21:00
REVOLUTION SHOWCASE FINLAND: MUSCULUS, GREEN LIGHT DISTRICT, FIRST OF US, TIISU, BLUE EYED SONS
LA 30.05.2015

Pietarin lähellä, Chudovossa, järjestettävä REVOLUTION OPEN AIR etsii suomalaista bändiä ohjelmaansa, joten valitsimme viisi kuumaa nimeä ja järjestimme Bar Looseen showcase-iltamat. Festivaalin isäntä Alexey Murashov tulee itse paikan päälle valitsemaan vaikuttavimman keikan perusteella bändin festivaaleilleen.

Illan tähdet:
21.00 Blue Eyed Sons
21.30 Tiisu
22.00 First Of Us
22.30 Green Light District
23.00 Musculus


>> GREEN LIGHT DISTRICT- FACEBOOK
>> MUSCULUS - FACEBOOK
>> TIISU - FACEBOOK
Liput: 6/8 € (sis. eteispalvelumaksun) >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
LA 30.5.
23:00
TANSSI TAI KUOLE VOL. 21 klo 23-04
LA 30.05.2015

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
SU 31.5.
20:00
NAULAAMO-KLUBI: JAMIT klo 20-24
SU 31.05.2015

Sunnuntaijamit! Naulaamo-illan aluksi houseband soittaa setin reipasta rhythm & bluesia ja boogaloota, minkä jälkeen jamisoittajat ovat tervetulleita lavalle. Jamien musiikkityyliä ei ole rajoitettu, vaan ihan kaikenlaista musiikkia saa esittää. Soittamaan sopii tulla hyvinkin spontaanisti, sillä lavalta löytyy kaikki tarvittava, edes omaa kitaraa ei tarvitse tuoda mukana.

Naulaamo Housebandin peruskokoonpanossa soittavat Sande Vettenranta (rummut), Luumu Kaikkonen (kitara ja laulu), Iiro Kautto (basso) ja Sami ”Kanttori” Nieminen (Hammond-urut). Satunnaisia vierailijoitakin housebandin riveihin sopii odottaa.


>> NAULAAMO HOUSEBAND - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
SU 31.5.
23:45
LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ LORD FATTY klo 24-04
SU 31.05.2015

Lord Fatty's set goes from deep blues to swingin R'n'B thru Rock'n'Roll, Rockabilly, Soul, Funk, Ska, Jazz, Latinsoul and everything else THAT SWINGS!!!


>> DJ LORD FATTY - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Ei Facebook-tapahtumaa

Valitse kuukausi nähdäksesi kaikki tapahtumat:

Palaute
Yksityistilaisuudet