KEIKKOJEN SOITTOAJAT

Keikat alkavat lähes poikkeuksetta kyseisinä aikoina, joten kannattaa saapua paikalle ajoissa. Poikkeuksellisista aikatauluista ilmoitamme erikseen netti- sekä Facebook-sivuillamme.

  • 21.00, 21.45 ja 22.30 (kolme esiintyjää)
  • 21.00 ja 22.00 (kaksi esiintyjää)
  • 22.00 (yksi esiintyjä)

Alakerta aukeaa ja lipunmyynti alkaa puolituntia ennen keikan alkua.
DJ:t keskiviikosta sunnuntaihin 23.00 - 03.30.
Keikkalippulaisille euron narikka, normaalisti 3 €. Dj-liput sisältävät narikan.


Tapahtumat - helmikuu 2012

KE 1.2.
21:00
HEDEROS & HELLBERG (SE)
KE 01.02.2012
HEDEROS & HELLBERG (SE)
Martin Hederos ja Mattias Hellberg ovat olleet hiljaa melkein vuosikymmenen - nyt on aika kokoontua jälleen hämärän äärelle.
Vuosituhannen alussa duo myi loppuun konserttitaloja, soitti Ryan Adamsin ja Van Morrisonin kanssa ja tavoitti kuulijoidensa syvimmät tunteet repertoaarillaan, joka koostui heidän omista kappaleistaan ja suosikkibiisiensä herkistä, vereslihaisista tulkinnoista. He julkaisivat kaksi albumia, "Hederos & Hellberg" (2000) ja vuotta myöhemmin levyn "Together in the Darkness" sekä EP:n "Take Care" vuonna 2003.
Julkaisujen jälkeen miesten muut, Suomessakin erittäin hyvin tunnetut musiikkiprojektit nielaisivat Hederos & Hellberg -duolta ajan ja paikan. Martin Hederos tunnetaan Suomessa parhaiten The Soundtrack Of Our Livesin ilmiömäisenä kosketinsoittajana. Mattias Hellberg on tehnyt pitkän uran ruotsalaisessa rock'n'roll-skenessä ja soittanut kitaraa mm. The Hellacoptersissa ja Nicke Anderssonin ja Scott Morganin The Solution -soulyhtyeessä. Hän luotsaa nykyisin myös omaa The White Moose -bändiään.
Hederos & Hellberg julkaisevat piakkoin uuden pitkäsoiton, joka äänitettiin livenä Göteborgissa 13. tammikuuta 2003 - keikan piti olla kaksikon viimeinen koskaan.
Nyt he, hiukan yllättäen, kiertävät Skandinaviaa tammi-helmikuussa reilun kymmenen keikan verran. Bar Loosen keikka on duon ensimmäinen ja ainoa Suomen keikka tällä haavaa.
>> HEDEROS & HELLBERG
Liput: 10/8 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Ei Facebook-tapahtumaa
TO 2.2.
21:00
KLO 23-04 TURN IT LOOSE! DJ'S TYTTI + GUEST
TO 02.02.2012
Sunnuntai Siskot lukeutuu Bassoradion vanhimpiin ohjelmaslotteihin (2007) ja on erikoistunut Blaxploitation-tyyliseen mustaan musiikkiin, vanhoihin kotimaisiin sekä tiukkaan rytmibluessiin. Sunnuntai Siskoja pyörittävät Dj Tytti - Tytti Viljanen, siskojen perustaja ja Dj Cool Banana - Elena Roxana Slavuteanu (2010)

Sunnuntai Siskojen DJ:t ovat keikkaailleet useita satoja iltoja ympäri Helsinkiä tahoillansa kuluneina vuosina ja yhdistävät nyt taitonsa TURN IT LOOSE -konseptin muodossa Bar Loosessa. Tiukkaa mimmifunkkia vinyylilevyiltä nätisti miksattuna, takuuvarma ilta musiikillisesti.

Loosessa nähdään ja kuullaan!
Liput: 3 € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
TO 2.2.
21:00
FUDGE FLOUNDERS + SO THEY MADE MACHINE + POLANSKI TRIED TO BUY MY MOTHER
TO 02.02.2012
FUDGE FLOUNDERS
Lahtelainen vuonna 2009 perustettu 4-henkinen alternative/hardrock-pumppu. Musiikissa vaikutteita grunge-, stoner- ja metal-akseleilta. Toisen omakustanne-EP:n "All Over The Place" Helsingin julkkarikeikka. Lavalla sattuu ja tapahtuu!!!! EP:n hinta 5 €.
www.facebook.com/fudgeflounders
http://www.youtube.com/watch?v=dCJreIXFB98

SO THEY MADE MACHINE
Vuonna 2007 perustettu kuopiolainen vaihtoehtoista hardrockia soittava ryhmä, jonka musiikissa heijastuu kolmen kierojen savolaisen mielten juoksut.
http://www.facebook.com/group.php?gid=118265264850707 POLANSKI TRIED TO BUY MY MOTHER
Helsinkiläinen P.T.T.B.M.M. soittaa tummasti soundaavaa kitararokkia. "Kysy isosiskoltas mitä se tarkoittaa."
http://fi-fi.facebook.com/PolanskiTriedToBuyMyMother
>> FUDGE FLOUNDERS
>> ASO THEY MADE MACHINE
>> POLANSKI TRIED TO BUY MY MOTHER
Liput: 3 € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
PE 3.2.
21:00
BIFF! BANG! POW! with Dj's JR SOUL + SÄRMÄ KLO 23-04
PE 03.02.2012

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 3 € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
PE 3.2.
21:00
CLOSE ENCOUNTERS Songbook Vol. 1 (US/RUS/FIN/FRA/CAN) + JUDY
PE 03.02.2012
CLOSE ENCOUNTERS SONGBOOK
tuo Helsinkiin nuoria muusikoita Yhdysvalloista, Kanadasta, Venäjältä, Ranskasta ja Suomesta. Bar Loosessa he esittävät festivaalin aikana yhdessä säveltämäänsä uutta materiaalia.

JUDY
Marjut Backman eli Judy on Pop & Jazz Konservatoriossa opiskeleva laulaja ja biisintekijä. Judyn r'n'b:n ja popin sielukas cocktail onkin noteerattu mm. vuoden 2011 Uuden musiikin kilpailussa.
Iitistä kotoisin olevalla Judylla on taustaa paitsi populaarikulttuurin, myös underground-reggaen ja poikkitaideprojektien parissa. Myös kuvataidetta opiskellut artisti kokeekin visuaalisen maailman ja mielenmaisemien olevan vahvasti läsnä sävellystyössä. Judyn taustatiimi on tuttua mm. mainetta ja kilpailuvoittoja niittäneestä, Sami Saaren ja Axl Smithinkin kanssa yhteistyötä tehneestä JKB-bilebändistä.

Judy, laulu
Janne Björkroth, koskettimet
Jarkko Stenroth, kitara
Lucas Lönnroos, basso
Joonas Kaikko, perkussiot ja koskettimet
Eliel Viitala, rummut
>> CLOSE ENCOUNTERS
>> JUDY
Liput: 7/5 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Ei Facebook-tapahtumaa
LA 4.2.
21:00
HEADHEARTHANDS KLO 22.00 + MIAU KLO 21.00
LA 04.02.2012
+ DJ JS STRUMMER

HEADHEARTHANDS
HeadHeartHands on tuore indiepop-trio Helsingistä, jonka musiikissa kuullaan myös elektrovaikutteita. Bändi yhdistelee musiikissaan vahvoja melodioita ja modernia äänimaisemaa. Nuoresta iästään huolimatta HeadHeartHands on saanut hyvää nostetta osakseen: biisit ovat soineet mm. YleX:llä ja marraskuun lopussa bändi lämmitteli Jamie Woonia the Circuksessa. MIAU
MIAU on helsinkiläinen kolmen laulajattaren vuonna 2010 perustama yhtye, jonka juuret ovat lo-fi indierockissa ja pää tukevasti popin ja punkin ristiriitaisissa pilvissä. Yhtyeen laulullisuudella ja tarttuvilla riffeillä ratsastavaa musiikkia on verrattu mm. Skunk Anansieen, The Breedersiin ja Queens Of The Stone Ageen.
MIAU:n alkutaipaleella sattumalla on ollut roolinsa, kun bändin jäsenet arpoivat itselleen soittimet seuraavasti: Henna Juvonen – kitara, Susanna Tikkanen – basso ja Anu Kaukola – rummut. Lisäksi kaikki kolme laulavat, joten laulua niin stemmoissa kuin ilmankin voi hyvällä syyllä kutsua yhdeksi bändin instrumenteista.
Bändin periaatteena on luottaa itseensä ja virheiden voimaan; niiden kohdalla pitää vain huutaa lujempaa. Konkurssi Records julkaisee MIAU:n ensimmäisen ”Nightwalkers” singlen 6.2.2012 ja neljä kappaletta sisältävä EP tulee näkemään päivänvalon 13.4.2012 .
>> HEADHEARTHANDS
>> MIAU
Liput: 6/5 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Ei Facebook-tapahtumaa
SU 5.2.
21:00
LATE NIGHT @ BAR LOOSE klo 23-04: DJ WATUSI ZOMBIE. VAPAA PÄÄSY.
SU 05.02.2012

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
KE 8.2.
21:00
DEATH HAWKS - levynjulkkarit + NINNI FOREVER BAND + Dj Dude Overload
KE 08.02.2012
DEATH HAWKS
Death Hawks on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista ja lupaavimmista uusista suomalaisista yhtyeistä. Teemu Markkulan luotsaama bändi valittiin muun muassa YleX:n ja Rumba-lehden Tulevaisuuden Tusinaan, jossa esitellään uusia kotimaisia bändilupauksia. GAEA Records julkaisee bändin debyyttialbumin Death & Decay 8. Helmikuuta.
Death Hawks yhdistelee vaarallisessa ja juurevassa musiikissaan bluesia, krautrockia, psykedeliaa ja viiksekästä mieskauneutta vastaanpanemattomalla tavalla.

"Death Hawksin esikoisalbumi on yksi vuoden 2012 odotetuimmista kotimaisista äänitteistä. Teemu Markkulan johtama tamperelaisyhtye yhdistelee vaarallisessa ja juurevassa musiikissaan bluesia, krautrockia, boogieta, psykedeliaa ja viiksekästä mieskauneutta vastaanpanemattomalla tavalla."
-NRGM

“Joukko riksulaisia viiksivalluja näyttää ja kuulostaa vanhoilta hämyiltä, vaikka oikeasti ovatkin ihan nuoria kolleja. Musiikkinsa jolkottaa luontevasti Black Sabbath -jurnutuksesta Neil Young -folkkaukseen. Saastaisten hippien vibratsuunit leijuu vääräryhtisten venkuloiden touhun yllä. Jumalauta jätkät tukka pois ja armeijaan, ja oikeisiin töihin siitä saatana. Eiku, sitä tässä oli tarkoitus kirjoittaa, että Death Hawks on just älyttömän hyvä bändi livenä ja äänitteellä. On koherenttia biisiä ja on vapaata soittelua, on räyhäystä ja hipsutusta. Dynamiikkaa pukkaa ja äänimaailma hengittää. Niin kuin entisaikoina, jolloin kaikki oli kauheasti vaikeampaa mutta kuitenkin paremmin. Tästä huolimatta Death Hawks ei ole mikään musamuseo, vaan tuonainnonnii ihan relevanttia vuoden 2014 musaa jo vuonna 2012.”
- Ville Pirinen

"Soinnissa ei ollut mitään ilmeistä, mikä blues-pohjaiselta ryhmältä on erityisen innostavaa. Markkula erottui massasta vahvalla, 60-lukulaisella laulullaan. Kappaleissa oli ovelia rakenteita ja hyvällä tavalla junnaavia riffejä. Melodiset bassokuviot yhtyivät outoihin rumpukomppeihin syntikkasirinöiden j
>> DEATH HAWKS
>> NINNI FOREVER BAND
Liput: 6/5 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Ei Facebook-tapahtumaa
TO 9.2.
21:00
ZOMBIE LOVE CLUB: LIVE - IRMA + REX VINGRIS - Host & Dj Jyrki69
TO 09.02.2012
LIPUT BÄNDIEN JÄLKEEN 3 €

IRMA
Laulaja/lauluntekijä Irma on tullut tutuksi lukuisista livekeikoistaan ympäri Helsingin klubeja ja kapakoita. Englanninkielisiä sielukkaita rock-folk kappaleita säestää ainoastaan Irman suoraviivainen kitarakomppi ja hänen rosoisen herkkä lauluäänensä. Intiimistä ja yleisön mielenkiintoa herättävästä musiikistaan tunnettu Irma työskentelee parhaillaan esikoisalbuminsa parissa tuottaja Johnny Lee Michaelsin kanssa. Luvassa on monipuolinen, sanomaa ja yllättäviä sovituksia kupliva levy, joka on määrä julkaista tämän vuoden sisällä.

REX VINGRIS
Rex Vingris on vuonna 2010 perustettu, laulaja-lauluntekijä Jukka Paajasen (Underdøgs) projekti. Vahvasti viipyileviin laulumelodioihin ja hienovaraiseen piano/kitarasäestykseen painottuvaa musiikkia voisi kuvailla määritelmällä "slow folk". Rex Vingris äänittää parhaillaan debyyttialbumiaan joka on määrä julkaista syksyllä 2012.
>> IRMA
Liput: 6/5 € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
PE 10.2.
21:00
EWERT & THE TWO DRAGONS (EST) klo 22.00 + KOTOISAT SÄVYT klo 21.00
PE 10.02.2012
+ Dj Mortti

EWERT AND THE TWO DRAGONS: GOOD MAN DOWN
Baltian maat eivät ole ehkä ensimmäinen alue, joka nousee mieleen pohdittaessa tämän hetken kiinnostavimpia uusia indie-bändejä. Siksi saattaakin yllättää, että viimeisten kuukausien aikana ympäri maailmaa varauksetonta ylistystä kerännyt Ewert and The Two Dragons on kotoisin naapurimaastamme Virosta.
Erityisesti Fleet Foxesin ja Midlaken kaltaisiin, harmonisesta indie/folk-musiikista innoitusta hakeviin yhtyeisiin verrattu tallinnalaisyhtye julkaisee toisen albuminsa "Good Man Down" nyt myös Suomessa. Bändin kotimaassa Virossa levy on ollut tämän vuoden myydyimpiä pitkäsoittoja, ja Ewert and The Two Dragons on huimassa nosteessa myös muualla Baltiassa. Bändin keikat ovat olleet Viron ohella poikkeuksetta loppuunmyytyjä myös Latviassa ja Liettuassa, esimerkkeinä marraskuiset konsertit lähes 2000-paikkaisissa Tallinnan Nokia Concert Hallissa ja Riikan Palladiumissa.
"Good Man Down" on albumi, johon on erittäin helppo rakastua. Musiikillisesti paitsi Fleet Foxesin kaltaisille nykypäivän yhtyeille myös Simon & Garfunkel -henkisille folk-pioneereille kunniaa tekevä levy koostuu kymmenestä raidasta, joista jokainen sisältää kosolti parantavia melodioita ja tarttuvia kertosäkeitä.
Lokakuussa Ewert and The Two Dragons nousi Tampereen Lost in Music -festivaalien kenties puhutuimmaksi bändiksi, ja talvella bändi tullaan näkemään muun muassa kiinnostavimpia uusia eurooppalaisia kykyjä esittelevässä Eurosonic-tapahtumassa.
www.facebook.com/ewertandthetwodragons
>> EWERT AND THE TWO DRAGONS
Liput: 10/8 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Ei Facebook-tapahtumaa
LA 11.2.
21:00
CLUB CASINO! Dj's LORD FATTY + JOHN WAYNE
LA 11.02.2012

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 3 € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
LA 11.2.
21:00
ANTERO LINDGREN Huom! Showtime 21.30
LA 11.02.2012
ANTERO LINDGREN
on mies, jonka musiikissa folk ja country yhdistyvät kylmänä säteileviin syntetisoijiin ja Aor-soundimaailmaan. Anteron esikoislevy Mother on lähes kymmenen vuotta kypsynyt kokonaisuus saavuttamattomia haaveita, työtä ilman huveja, uupumista taakan alla, kohtaamista ja luopumista.
>> ANTERO LINDGREN
Liput: 3 € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
SU 12.2.
21:00
LATE NIGHT @ BAR LOOSE klo 23-04: DJ KAHUNA. VAPAA PÄÄSY.
SU 12.02.2012

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
SU 12.2.
21:00
BAR LOOSEN YLÄKERTA klo 19.00: WIZARD OF LOOSE -musavisa
SU 12.02.2012
Vetäjinä Särmä, Saloniemi, Parikka.
Liput: € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
TI 14.2.
21:00
UUSI BAR LOOSE 3 VUOTTA + VALTAKUNNALLINEN KEIKKAPÄIVÄ: KARI PEITSAMO + LEO STILLMAN SOOLO + LUCKY HELL + HEY HEATHER + WALKALONE. VAPAA PÄÄSY, AVOIME
TI 14.02.2012
SUOMEN HISTORIAN ÄÄNEKKÄIMPÄNÄ YSTÄVÄNPÄIVÄTIISTAINA VIETETÄÄN MYÖS 3-VUOTIAAN "UUDEN" BAR LOOSEN SYNTTÄREITÄ! TERVETULOA!

Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää - ja Bar Loosessa myös perinteisesti "uuden" Loosen syntymäpäivää samaan syssyyn!
Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäivä on kerännyt valtavan määrän bändejä esiintymään kotimaan merkittävimmillä keikka-areenoilla. Kaikki keikat ovat ilmaisia. Näyttääkin siltä, että luvassa on Suomen historian vilkkain ja äänekkäin tiistai-ilta.
- Meillä on klubien kanssa tavoite, että Ystävänpäivänä Suomi kuuluu avaruuteen! Bändejä on tulossa sellainen liuta, ettei ainakaan paljon jäädä vajaaks. Klubeja on mukana Joensuusta Seinäjoelle ja Turusta Poriin ja esiintyjiä kokeneista hiihtäjistä ihan junnubändeihin. Pääsylippuja ei peritä missään, klubit ja bändit on messissä vaan sen takia, et musa on niin pirun siistii, hehkuttaa Eeka Mäkynen Helsingin Nosturista.
Alkuvuonna 2010 perustettu Suomen rock-klubien liitto on itsenäisten ja säännöllistä elävän musiikin toimintaa järjestävien klubien yhteenliittymä, joka tuo esiin keikkajärjestäjien näkökulmaa musiikkibisnekseen ja edistää elävän musiikin arvostusta. Tällä hetkellä liittoon kuuluu yli 20 klubia ympäri Suomen. Rock-klubien liitto syntyi musiikkialan mullistusten saattelemana, tarpeesta jakaa kokemuksia rock-klubien välillä. Artisteilla ja esimerkiksi festivaaleilla on omat edunvalvontajärjestönsä ja rock-klubien liiton myötä myös säännöllisiä tapahtumia järjestävien tahojen ääni nousee kuuluville. Valtakunnallinen keikkapäivä on liiton ensimmäinen julkinen ponnistus. Valtakunnallisen keikkapäivän ohjelma päivittyy Facebookissa: https://www.facebook.com/profile.php?id=1511754567#!/events/329213073778376/

KARI PEITSAMO
KP on esiintynyt lähes kaikissa Bar Loosen synttärijuhlissa, siispä totta vie nytkin! Kari soitt
>> WALKALONE
>> LUCKY HELL
>> HEY HEATHER
Liput: € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
KE 15.2.
21:00
LUCAS + COMMON TONES
KE 15.02.2012
LUCAS
Tiedätkö sen tunteen, kun maa on vielä vähän kylmä mutta aurinko jo lämmittää ja tiedät jotain uutta alkavan? Sisälläsi on lämmin ja hyvä olo. Sellaista tunnetta Lucas haluaa tuoda musiikillaan. Tarinoita rakkaudesta ja toivosta, mutta myös sodasta ja tappioista. Tarinoita kuljettavat melodiat, jotka voivat viedä kuulijan minne vaan – vaikka meren rannalle tai vuoren huipulle.
Lucas perustettiin vuonna 2008 Eeron ja Ilarin ajatuksesta. Hieman myöhemmin Linda pyydettiin laulamaan stemmoja muutamaan biisiin kokeilumielessä, mutta Linda olikin tullut jäädäkseen. Vuodet sen jälkeen ovat muokanneet Lucasista seitsemänhenkisen rakkautta tuottavan orkesterin, jonka tavoitteena on soittaa sydäntä lämmittäviä tarinoita folkahtavien melodioiden kautta. Lucasin juuret ovat maantieteellisesti Nummelassa, josta olemme kaikki kotoisin.
Ensimmäinen levyn (vuonna 2009 julkaistu Resolution & Discovery) tuoma yleisön innostunut vastaanotto ja sen myötä soitetut keikat Suomessa ja Virossa ovat hioneet meidät yhteen musiikillisesti – kuitenkaan unohtamatta bändin jäsenten ainutlaatuisuutta, joka mielestämme luo Lucasin musiikin tunnelman. Meillä on hyvä olla, ja tämä hyvä olo kantaa myös kuulijalle. Resolution & Discovery on löytänyt tiensä useiden ihmisten kotistereoihin, ja innokkaina olemme saaneet painattaa levyjä jo kolme erää, mahtavaa!
Resolution & Discovery -levyllä oleva kappale 1944 poimittiin suomalaisen independent-elokuvan Käräjävuorentie traileriin. Käräjävuorentie saa ensi-iltansa syksyllä 2011, ja olemme ylpeitä saadessamme olla osallisena tässä projektissa.

COMMON TONES
sai alkunsa vuonna 2006, kun Olli Rahkonen ja Lasse Toimi päättivät toteuttaa jo vuosia muhineen ajatuksensa kunnollisen äänitteen tekemisestä matkan varrella syntyneistä biiseistä. Oikeastaan ratkaiseva nytkähdys oli tapahtunut jo vuotta aiemmin turkulaisen musiikkibaari Down Townin piskuisella lavalla kun kaverukset päätyivät musisoimaan jameissa y
>> LUCAS
>> COMMON TONES
Liput: 6/5 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Ei Facebook-tapahtumaa
TO 16.2.
21:00
THE BIG SHAKE DJ´S HEIKKI H, SAMPSA VILHUNEN & VESA YLI-PELKONEN
TO 16.02.2012

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
TO 16.2.
21:00
LEATHERFACE (UK) + CIGARETTE CROSSFIRE - HUOM! ENNAKOSTA LOPPUUNVARATTU!
TO 16.02.2012
LEATHERFACE (UK) SUOMEEN HELMIKUUSSA
Brittiläinen punk rock -yhtye Leatherface saapuu helmikuussa Suomeen neljälle keikalle.
Frankie Stubbsin johtama Leatherface perustettiin vuonna 1988. Tämä "punk rockin Motörheadiksi" kutsuttu bändi, on julkaissut pitkän uransa aikana kahdeksan (8) kokopitkää albumia, kaksi live-levyä, kaksi kokoelmaa sekä lukemattomat määrät sinkkuja. Yhtyeen musiikki on mielenkiintoinen sekoitus folkkia, hardcore punkia sekä post-hardcorea. Stubbin karhea lauluääni antaa Leatherfacen musiikkiin tunnistettavan leiman. Vuonna 2008 bändi sai hienon tunnustuksen kovasta työstään, kun heidän kunniakseen tehtiin tribuutti-levy, jossa soittaa yli 35 Leatherfacelta vaikutteita saanutta artistia.
Lämppäriksi keikoille lähtee helsinkiläinen, kovasti kehuttu Cigarette Crossfire, joka vastikään julkaisi debyyttialbuminsa "In Between The Cure And The Disease".

To 16.02.2012 Helsinki, Bar Loose (+ Cigarette Crossfire) Liput 12e + toim. kulut, ovelta 14e

>> LEATHERFACE
>> CIGARETTE CROSSFIRE
Liput: 14/12 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Ei Facebook-tapahtumaa
PE 17.2.
21:00
HELLHOLE RATRACE klo 23-04: DJ HIRVIÖ + PASKA SOHVA DJ'S
PE 17.02.2012

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
PE 17.2.
21:00
ANNIE MALL + FACE OF GOD
PE 17.02.2012
ANNIE MALL
on tullut tunnetuksi ensimmäisen virallisen ”Strikes Like Alpha Ray!” –EP:n myötä. Bändiä on nähty samalla lavalla mm. The Bellraysin kanssa sekä Ylex:n M1-livesessioissa. ANNIE MALLia on kuvattu mm. röyhkeäksi, tyylitietoiseksi, itsevarmaksi ja epätavanomaiseksi. Musiikillisesti bändi hakee ainekset energiseen fuzz-pakettiinsa jostain stoner-rockin, rautalangan, Janis Joplinin ja Sabrinan välimailta.

FACE OF GOD
on helsinkiläinen vuonna 2010 perustettu rocktrio. Energisenä, kaikkensa antavana livebändinä tunnettu FOG julkaisi syksyllä 2011 ensimmäisen EP:nsä ''FIRE'', joka on saanut hyvää palautetta ja tuonut bändille myös paljon keikkoja ja radiosoittoa. Face Of Godin musiikki on hyvin melodista, suoraan kasvoihin iskevää rockmusiikkia.
Leo Stillman - Laulu/Kitara
Benjamin Lehti - Basso
Oscar Kuusto - Rummut
>> ANNIE MALL
>> FACE OF GOD
Liput: 6/5 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Ei Facebook-tapahtumaa
LA 18.2.
21:00
THE BIG SHAKE! DJ'S SAMPSA VILHUNEN + VESA YLI-PELKONEN KLO 23-04
LA 18.02.2012

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 3 € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
LA 18.2.
21:00
VELVET SIX - SHOWTIME 21.30
LA 18.02.2012
VELVET SIX
Velvet Six -yhtyeen kehuttu ja arvostettu Dark City Nightlife -esikoisalbumi on kokenut päivänvalonsa. Nouseva yhtye vakuuttaa niin tyylikkäällä musiikillaan, kuin karismaattisella olemuksellaankin. Velvet Sixin musiikki yhdistää HIMin tunnelmallisuuden, Billy Idolin röyhkeän suoruuden sekä Musen moniuloitteisuuden.
Liput: 6/5 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Ei Facebook-tapahtumaa
SU 19.2.
21:00
LATE NIGHT @ BAR LOOSE klo 23-04: DJ's MORTTI & VERTTI. VAPAA PÄÄSY.
SU 19.02.2012

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
KE 22.2.
21:00
KOTITEOLLISUUS.COM - Vittuilua jo vuodesta 2001 -kirjan julkkarit klo 19-21
KE 22.02.2012
Kotiteollisuus kuumottaa, kuumota takaisin. Ilmoittaudu kuumotuskisaan ja vittuile Hynyselle ja Sinkkoselle. Arvovaltainen raati (Hynynen & Sinkkonen sekä vieraileva tuomari) valitsee lahjakkaimman suunpieksijän, joka palkitaan painotuoreella kirjalla sekä tuopillisella olutta. Tule katsomaan kun isot miehet itkee.

19:00-19:15 ilmoittautumiset kisaan paikan päällä
19:30 kisa alkaa
20:45 voittaja julkistetaan
Liput: € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
KE 22.2.
21:00
LAST PANDA + BAGS OF OHOY
KE 22.02.2012
LAST PANDA
Last Panda tekee musiikillista aikamatkaa diskon kulta-ajoista moderniin rockiin. Energinen bändi syttyy lavalla ja rokkaa yleisön tanssijalat liekkeihin. Sanat eivät kuitenkaan riitä, joten älä missaa tätä!

BAGS OF OHOY
Bags Of Ohoy on tuore helsinkiläinen indie-pop-viisikko, jolta ei melodia- ja tyylitajua puutu. Säkit ovat keränneet nimeä energisillä keikoillaan ja ovat nyt valmiita mihin vaan.
>> LAST PANDA
>> BAGS OF OHOY
Liput: 5 € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
TO 23.2.
21:00
TOOTHPASTE + SURVIAINEN
TO 23.02.2012
SURVIAINEN
Helsinkiläinen Surviainen on tehnyt reggaeta 90-luvun loppupuolelta lähtien. Matkan varrella väki on vaihtunut, mutta väkevät suomalaiset sanoitukset ja melodiat sekä Karibian rytmiikka pysyvät musiikin perustana. Bändin roots reggaen rytmeissä kaikuvat pohjoisen haikea blues, sotien jälkeinen iskelmä, vanha ska sekä urbaani rytmimusiikki. Näiden vaikutteiden yhdistelmästä syntyy Surviaisen oma soundi.
Surviainen kulkee eteenpäin 8-henkisenä ryhmänä ja tarjoilee rytminsä taatusti tuoreena. Yhtye pitää omalta osaltaan huolen myös siitä, että naisääni pysyy kuuluvissa suomalaisessa reggaessa.
www.facebook.com/surviainen

TOOTHPASTE
Toothpaste on tamperelainen popyhtye. Se esittää laulaja-lauluntekijä Kimmo Kortelaisen arkipäivän elokuvamaista luonnetta vinoutuneesta perspektiivistä tarkastelevia lauluja, joiden taustalla soljuvat heleän rosoisot äänimassat. Yhtyeessä on liian monta jäsentä sillä yhtään keikkaa, jossa kaikki jäsenet olisivat olleet paikalla ei ole koskaan soitettu. Tällä hetkellä bändissä vaikuttaa noin 10 henkilöä, parikymmentä soitinta, yksi tietokone ja kahdeksan ihmisääntä.
Kimmon, joka vaikuttaa myös kulttiyhtye Von Kortelainen Brothersissa, lyriikat sisältävät viiltävän teräviä havaintoja normaalia hitaammin aikuisuuteen kasvavalta pojalta. Mitä jos maailma tuhoutuu? Miten humanisti ja fitnestyttö voivat sopia toisilleen? Miltä tuntuu, kun kioskit katoavat ja suuret marketit peittävät maapallon? Miksi Suomessa on hyvä olla? Miksi on oikein, että jotkut muuttaa Berliiiin ja toiset hankkii koiran? Miten bussikuskilta saadaan salakyyti? Miksi ei kannata tatuoida seppeletatuointia olkapäähän? Vai kannattaako sittenkin? ... Sanoitukset seuraavat kuuliaasti taustalla kehää kiertävää, suunnitelmallisen vinksahtavaa musisointia ja äänimassojen pörinää, jota orkesteri loihtii ilmoille tuhannen ja yhden yön soittimilla. Kimmon lisäksi bändissä vaikuttaa niin lahjakkaita venkoilijoita, että he
>> SURVIAINEN
>> TOOTHPASTE
Liput: 6/5 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Ei Facebook-tapahtumaa
PE 24.2.
21:00
TURN IT LOOSE! DJ'S TYTTI + COOL BANANA klo 23-04
PE 24.02.2012

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 3 € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
PE 24.2.
21:00
WEDDING CRASHERS + ALEXANDER IN PARIS
PE 24.02.2012
WEDDING CRASHERS
on Suomen musaskenen tuoreimpia ja hämmentävimpiä ilmiöitä. Monelle on tuottanut suuria vaikeuksia saada otetta siitä, mistä yhtyeessä oikeastaan on kyse. Ovatko he tosissaan? Onko sillä väliä? Joka tapauksessa keikat ja biisit ovat nautittavia. Musiikki on tanssittavaa, stemmalaulettua pop/rockia, joka kumartaa yhtälailla Beatlesille kuin Van Halenillekin. Oikeastaan Van Halenin kanssa on jopa enemmän yhteistä, miettikää vaikka: rumpali ja kitaristi ovat veljeksiä, kitaristilla valtavat hiukset, basisti pystyy laulamaan julmetun korkealta, rumpali on ilmeetön kuin patsas, keulahahmot ovat totaalisen nerokkaita tomppeleita, ja kappaleet saattavat sivuta seksiä.
Beatlesiin bändin puolestaan yhdistää lead-laulajien lukumäärä, sekä kappaleiden ylimaallinen harmoninen aurinkoisuus.
’’Epätavallisen vahva laulaja ja kappaleissakin todella paljon tolkkua. Valmista kauraa laajempaan jakeluun.’’ – Pekka Laine/ YLE

ALEXANDER IN PARIS
Alexander in Paris on tammikuussa 2011 perustettu raahelaislähtöinen, englanninkielistä folkahtavaa rockmusiikkia soittava yhtye. Sanomalehti Kalevan järjestämän Chili-bändikilpailun tuomari Jone Nikula, kommentoi bändiä finaalissa näin: ’’Silloin kun saa tuollaisen omaleimaisen otteen ja pystyy kantamaan sen loppuun saakka, niin se on kyllä bändityöskentelyä parhaimmillaan.’’
Omakustannelevyn avausraita, Man vs. Kid, on soinut YleX-kanavalla ahkerasti Nettilinkit:
>> WEDDING CRASHERS
>> ALEXANDER IN PARIS
Liput: 7/5 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Ei Facebook-tapahtumaa
LA 25.2.
21:00
HUOM! PROBLEMS ON JOUTUNUT PERUMAAN KEIKKANSA SAIRASTAPAUKSEN VUOKSI! TUMPPI VARONEN SOOLO + HUNTERS + DJ LORD FATTY
LA 25.02.2012
Hunters klo 21.15, Tumppi Varonen soolo klo 22.15. Ennakkoliput voi palauttaa täydestä arvostaan Tikettiin.
>> PROBLEMS
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Ei Facebook-tapahtumaa
SU 26.2.
21:00
LATE ZOMBIE LOVE NIGHT: DJ JYRKI69. Vapaa pääsy.
SU 26.02.2012

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
KE 29.2.
21:00
EVA ON THE WESTERN CASTLE ISLAND + INDIAN TRAILS + ORIGINAL HETEROES
KE 29.02.2012
EVA ON THE WESTERN CASTLE ISLAND
Eva on 25-vuotias malesiankiinalainen laulaja, joka on laulanut kotimaassaan Malesiassa ammatikseen jo useita vuosia. Muutama vuosi sitten hän muutti Suomeen ja rupesi tekemään soolokeikkoja ympäri Helsinkiä. Keväällä 2011 hän tutustui kolmeen kaverukseen, jotka etsivät uuteen bändiinsä laulajaa. Eva innostui bändin melodisesta ja raikkaasta musiikista, joten he päättivät yhdistää voimansa.

Sittemmin bändi on julkaisut kaksi singleä, jotka ovat saaneet kiitettävästi huomiota blogosfäärissä aina Yhdysvaltoja myöten. Yhtyeen kolmas single Pandawonder tullaan julkaisemaan helmikuun alkupuolella.

INDIAN TRAILS
Vuoden 2011 alkupuolella perustettu viidestä nuoresta miehestä koostuva lahtelainen bändi. Inspiraationa toimivat 80-luvun musiikki ja kesäyöt. Lopputulos on omintakeista indie-rockia, joka on kengänkärjen verran popin puolella.

ORIGINAL HETEROES
on kalpeita kuumerytmejä, valottomia sähkömelodioita ja mustaa dekadenttia aseksuaalisuutta usein unelmoivan popin kehyksissä. + Inner City Pressure DJs
>> EVA ON THE WESTERN CASTLE ISLAND
>> INDIAN TRAILS
>> ORIGINAL HETEROES
Liput: 6/5 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Ei Facebook-tapahtumaa

Valitse kuukausi nähdäksesi kaikki tapahtumat:

Palaute
Yksityistilaisuudet