KEIKKOJEN SOITTOAJAT

Keikat alkavat lähes poikkeuksetta kyseisinä aikoina, joten kannattaa saapua paikalle ajoissa. Poikkeuksellisista aikatauluista ilmoitamme erikseen netti- sekä Facebook-sivuillamme.

  • 21.00, 21.45 ja 22.30 (kolme esiintyjää)
  • 21.00 ja 22.00 (kaksi esiintyjää)
  • 22.00 (yksi esiintyjä)

Alakerta aukeaa ja lipunmyynti alkaa puolituntia ennen keikan alkua.
DJ:t keskiviikosta sunnuntaihin 23.00 - 03.30.
Keikkalippulaisille euron narikka, normaalisti 3 €. Dj-liput sisältävät narikan.


Tapahtumat - lokakuu 2014

KE 1.10.
21:00
CAULDRON OF HATE, NUCLEAR OMNICIDE, REFUSAL
KE 01.10.2014

Vuonna 2008 perustettu Cauldron of Hate aloitti thrash/death-metalilla, mutta aikojen saatossa bändin musiikillinen tyyli on kehittynyt brutaalimpaan ja teknisempään suuntaan. Ensimmäisen demon (Cauldron of Hate - Demon(n) 2013) jälkeen bändi päätti panostaa äänityksen laatuun hieman enemmän kuin keissin olutta, joten syyskuussa 2013 Klaukkalan  D-studiolla syntyi padallinen vihaa.
Keväällä 2014 bändi palasi Klaukkalan D-studioon luomaan lisää vihaa, ja pitkän vaikean viikonlopun jälkeen kasassa oli Emperor-ep. Kesällä Cauldron of Hate sai jakelusopimuksen Inverse Musicin kanssa, ja Emperor-ep julkaistaan syksyllä. Bändi on valmis levittämään sekasortoa, epätoivoa, irtonaisia raajoja, verta ja suolenpätkiä, väkivaltaista ruhonpieksentää, kauhua, sekä tuskanhuutoja jatkossakin.

Vuonna 2013 kiitetyn ”The Presence Of Evil” -debyyttialbuminsa Suomen thrash-skenen nuoreen, kuohuvaan kegiin oksentanut Nuclear Omnicide on palannut raskaampana ja nopeampana kuin koskaan ”Bringers Of Disease” -nimeä kantavalla ep:llä, joka on valmiina lyömään kuuntelijan naaman paskaksi aggressiivisella, kompromissittomalla rässillä.
Hitaasta death-metal-junttauksesta räävittömän nopeaan riffittelyyn skaalautuva, raivokkaan tylyttävillä vokaaleilla ja tyylipuhtailla kitarasooloilla yhteennivottu, synnistä syntynyt epäpyhä kuuden kappaleen kokonaisuus ilmestyi alkuvuodesta 2014, ja julkaisijana toimi Violent Journey Records.

Refusal on vuonna 2008 perustettu death-metal-bändi. Yhtye on julkaissut useamman demon ja työstää paraikaa ensimmäistä täyspitkäänsä.


>> CAULDRON OF HATE - FACEBOOK
>> NUCLEAR OMNICIDE - FACEBOOK
>> REFUSAL - FACEBOOK
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu
Tapahtuma Facebookissa
KE 1.10.
23:00
DJ JAPI klo 23-04
KE 01.10.2014

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
TO 2.10.
21:00
SEKRET TEKNIK, SÄHKÖ NEITSYT
TO 02.10.2014

Alistu elektronisen musiikin vapaaksitekevälle tuhovoimalle Bar Loosen alakerrassa 2.10.!!!

Sekret Teknikin punkahtava scifisynthwave kertoo 80-lukulaisia tarinoita orionlaisten ydinhyökkäyksistä, avaruussatanisteista ja David Attenborough'n fossiilifetissistä. Tumma ja savukoneinen äänirintama luodaan vanhoilla paskoilla syntikoilla.

Sähkö on sähkövarausten ylijäämästä (negatiivinen varaus) tai alijäämästä (positiivinen varaus) ja varattujen hiukkasten, yleensä elektronien, liikkeestä syntyvä luonnonilmiö.
Neitsyt eli impi on yleisimmän tulkinnan mukaan ihminen, joka ei ole ollut sukupuoliyhteydessä. Neitsyen tila on neitsyys, koskemattomuus, piikuus tai impeys.


>> SEKRET TEKNIK - FACEBOOK
>> SÄHKÖ NEITSYT - FACEBOOK
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu
Tapahtuma Facebookissa
TO 2.10.
23:00
DJ TIPSY MAYHEM klo 23-04
TO 02.10.2014

Psychobillybändi The Shrieksistä tuttu Tipsy Mayhem soittaa erityisen mielellään punkia, psychoa ja garagea, mutta piipahtelee sujuvasti myös vanhemman rytmimusiikin puolella.

Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
PE 3.10.
21:00
WOLFMEN, LET'S FUCK, BENEDICKTUX
PE 03.10.2014

Wolfmenin musiikkia kuvastaa ehkä parhaiten ilmaisu ”punkin saastuttamaa kitararockia”, jossa kohtaavat 70-luvun alun ihanteet - kuten Slade sekä saman vuosikymmenen lopun tajunnanräjäyttäjät Sex Pistols, Ramones ja The Clash. Tästä huolimatta Wolfmen kuulostaa kuitenkin täysin omanlaiseltaan rockmusiikilta,
jota on vaikea rajata mihinkään määrättyyn genreen.
Wolfmen on perustettu alunperin jo vuonna 1984 ja sai nimensä The Vibrators -yhtyeen biisistä ”Wolfman Howl”. Yhtye julkaisi ensimmäiset biisinsä ”Vamp/Machine Gun Jesus”7” split EP:llä 1988, jota seurasi omakustannesingle ”Zombie Hop/A Hectic Mission” 1990. Singlen A-puoli
päätyi arvostetun yhdysvaltalaisen kitararock-fanzine Noise for Heroesin kokoelma-CD:lle ja keräsi kosolti radiosoittoa.

Paljon on tapahtunut sitten 90-luvun, ja peräti viides Wolfmen-albumi, A.N.G.R.Y., ilmestyi helmikuussa 2014. Uusi levy sisältää asenteen lisäksi takuumureaa rockia ja anteeksiantamatonta meininkiä. A.N.G.R.Y lähti ajatuksesta 'Old, New, Borrowed and Punk'. Levy pitää sisällään aivan uuden materiaalin lisäksi vanhempia seiskoilla julkaistuja biisejä, kahden ensimmäisen albumin outtakes-osastoa sekä yhden maukkaan lainan.

 
Vuonna 2009 perustettu Benedicktux tykittää tylyä hc:tä, ja hyvinkääläinen, vuonna 2011 perustettu Let's Fuck punkrockia. Bändin mukaan homman nimi on punkrock, käppäset perusriffit, paskat laulumelodiat ja yhden kielen kitaramelodiat. Let's Fuckilta on ilmestynyt yksi Fuck CD'Sin julkaisema kasetti, ja bändi on mukana uudella HVNK PUNK ROCK -kokelmaseiskalla.

 


>> WOLFMEN - FACEBOOK
>> LET'S FUCK - BANDCAMP
>> BENEDICKTUX - FACEBOOK
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu
Tapahtuma Facebookissa
PE 3.10.
23:00
DJ HARVEST klo 23-04
PE 03.10.2014

indie / rock / new wave / punk / surf / garage / rhythm & blues / soul

Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Tapahtuma Facebookissa
LA 4.10.
21:00
KAPTEENI NAAMA, RIIVA, HENGENTIETÄJÄT
LA 04.10.2014

Kapteeni Naama hengitti vuosina 1991-1997 kunnes tukehtui omaan mahtavuuteensa. Yhtye julkaisi lyhyellä urallaan kaksi EP:tä ja yhden pitkäsoiton. "Aii!"-albumi täyttää pian 20 vuotta, joten nämä entiset nuoret ja entisten nuorten idolit päättivät juhlistaa tapahtumaa soittamalla keikan. Kyseessä ei siis ole comeback, tuskin edes reunion. Tämä on katsaus siihen, mitä tapahtui 20 vuotta sitten.

RiiVA on helsinkiläinen punk/hardcore-trio, jonka vaikutteet löytyvät 80-luvun meiningistä (Lama, Kohu 63, Crass, Exploited, Kaaos jne). Brasilialainen Brecho Discos on julkaissut bändin debyyttialbumin "Kansanriisto" vuonna 2012 sekä "4-Way Split" -kokoelman 2014.

Gospelia helvetistä, telttabluesia taivaasta! Hoodoo-orkesteri kaukaa rajan tuolta puolen! Keväällä Hengentietäjät kaatoi kansaa Kalliossa, tänä syksynä viattomimmatkin saavat niellä tätä karvasta karkkia. Vaikutteita voidaan hakea Pier Paulo Pasolinista, Yegor Letovista sekä pervertikko-runoilija Ilkka Auvisesta. Hengentietäjien läsnäolon tulet tuntemaan!


>> KAPTEENI NAAMA - FACEBOOK
>> RIIVA - FACEBOOK
>> HENGENTIETÄJÄT - FACEBOOK
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu
Tapahtuma Facebookissa
LA 4.10.
23:00
LOOSER-KLUBI: DJ'S NOORA KOBAIN & NATASHIA NEVERMIND klo 23-04
LA 04.10.2014
Kaupungin kuumimmat grunge-djt with a twist of lemon.
Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Tapahtuma Facebookissa
SU 5.10.
18:30
WIZARD OF LOOSE - MUSAVISA - SYYSKAUDEN AVAUS
SU 05.10.2014

Helsingin legendaarisin musavisailu Wizard of Loose käynnistyy pitkäksi venähtäneen kesätauon jälkeen sunnuntaina 5.10. Lyhyellä mutta tiiviillä syyskaudella visaillaan kuusi kertaa, noin kahden viikon välein. Kisapäivät ovat 5.10., 19.10., 2.11., 16.11., 7.12., ja 21.12.

Kisat pidetään tuttuun tapaan Bar Loosessa sunnuntaisin, mutta ajankohtaa on aikaistettu Loosen sunnuntaijamien takia. Visailu käynnistyy jatkossa jo kello 18.30, ja warm up -kysymyksiä on luvassa heti Loosen auettua, kello 18.15.

Kisaan osallistutaan enintään neljän hengen joukkueissa. Parhaille tietäjille on luvassa palkintoja, jotka tarjoavat sponsorimme Like Kustannus, Svart Records, Exogenic Music Group ja GAEA Booking & Records. Mukana visan pyörteissä ovat myös Budweiser ja Rumba, ja koko kauden parhaat tietäjät palkitaan mukavalla illalla Bar Loosisterin saunassa. Ajankohtaisen liigatilanteen voi tarkistaa visailun Facebook-ryhmästä. Tule mukaan ja osoita olevasi muita velhoja mahtavampi!


>> WIZARD OF LOOSE - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
SU 5.10.
20:00
NAULAAMO-KLUBI: JAMIT klo 20-24
SU 05.10.2014

Libertéstä tuttu Naulaamo-klubi heräsi henkiin Loosessa!

Naulaamo Housebandin peruskokoonpanossa soittavat Sande Vettenranta (rummut), Luumu Kaikkonen (kitara ja laulu), Iiro Kautto (basso) ja Sami ”Kanttori” Nieminen (Hammond-urut). Satunnaisia vierailijoitakin housebandin riveihin sopii odottaa.

Naulaamo-illan aluksi houseband soittaa setin reipasta rhythm & bluesia ja boogaloota, minkä jälkeen jamisoittajat ovat tervetulleita lavalle. Jamien musiikkityyliä ei ole rajoitettu, vaan ihan kaikenlaista musiikkia saa esittää. Soittamaan sopii tulla hyvinkin spontaanisti, sillä lavalta löytyy kaikki tarvittava, edes omaa kitaraa ei tarvitse tuoda mukana.

Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
SU 5.10.
23:45
LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ MORTTI klo 24-04
SU 05.10.2014

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: Vapaa pääsy!
Ei Facebook-tapahtumaa
TI 7.10.
21:00
JAZZ ON THE LOOSE: RAOUL BJÖRKENHEIM ECSTASY
TI 07.10.2014

Maailmanlaajuisesti arvostettu jazz-muusikko Raoul Björkenheim muuttaa Bar Loosen rock-kellarin korkeatasoiseksi jazz-klubiksi neljänä syksyisenä tiistai-iltana. Lokakuussa JAZZ ON THE LOOSE -klubilla esiintyy Björkenheimin eCsTaSy, joka vie maestron musiikin jälleen uusille urille yhdistämällä svengaavia polyrytmejä ja vapaatonaalisia sointimaailmoja. Ecstasyssä kohtaa kahden sukupolven kiinnostavimpia muusikoita villin improvisaation parissa.

Raoul Björkenheimin rajoja rikkova kitarismi tuli tunnetuksi Krakataun, Phantom Cityn ja Edward Vesalan Sound and Furyn riveissä. ECM-levy-yhtiön julkaisut 1990-luvun alussa nostivat Björkenheimin kansainväliseen maineeseen, ja sittemmin hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Toshinori Kondon, Trevor Dunnin, Henry Kaiserin ja Mats Gustafssonin kanssa. Tällä hetkellä Björkenheimin yhtyeitä ovat Ecstasyn lisäksi Scorch Trio, Blixt sekä trio Hamid Draken ja William Parkerin kanssa. Pienyhtyeohjelmiston lisäksi hän on säveltänyt runsaasti myös orkesteri-, big band- ja elokuvamusiikkia.

Säveltäjä-muusikko Pauli Lyytinen hallitsee suvereenisti saksofoniperheen kaikki soittimet bassosta sopraanoon. Lyytisen hämmästyttävä tekninen virtuositeetti ja kokeileva mielenlaatu on ihastuttanut useissa free jazz -yhteyksissä sekä kokeilevan popin kokoonpanoissa. Persoonallinen taiteilija on luonut saksofonille uusia rooleja yhtyeissään Elifantree, Defekt, Kauhukakara ja Minor DeLuxe. Ecstasyssa Lyytinen astuu ulos säestäjän roolistaan ja päästää improvisointikykynsä valloilleen.

Jori Huhtala tuo bändiin vahvan läsnäolon jykevällä kontrabassollaan. Huhtala saa instrumentista irti kaikuja Miroslav Vitousin soitosta, mutta ennen kaikkea hän on luonut oman persoonallisen tyylinsä. Huhtala soittaa muun muassa yhtyeissä Kvalda, Big Blue, Hanne Pulli Space Machine sekä Jussi Fredriksson Jazz Wars.

ECM-artistinakin tunnettu rumpali Markku Ounaskari on soittanut miltei kaikkien suomijazzin merkittävimpien soittajien kanssa. Myös maailmantähdet kuten Lee Konitz, Kenny Wheeler ja Tomasz Stanko ovat päässeet nauttimaan yhtyeissään mestarirumpalin soitosta. Saman sukupolven muusikot Björkenheim ja Ounaskari ovat soittaneet yhdessä pitkään esimerkiksi Juhani Aaltosen yhtyeessä.


>> RAOUL BJÖRKENHEIM ECSTASY - HOMEPAGE
Liput: 8/10 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Ei Facebook-tapahtumaa
TI 7.10.
23:00
DJ OUTSTREAM klo 23-02
TI 07.10.2014

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: Vapaa pääsy!
Ei Facebook-tapahtumaa
KE 8.10.
21:00
THE LIPS, THE SPERNICON, LEE ANGEL
KE 08.10.2014

Rytmien sulautuessa vetäviin melodioihin ja koukuttavaan laulusaundiin on likipitäen mahdotonta olla polkematta tahtia jalallaan. Tahdin tamppaamista ei pidäkään rajoittaa, vapauttava refleksihän sekin on. The Lips antaa luvan jorata.
Kaikessa tuoreudessaan yhtye - Pete ja Harri (kitarat), Perttu (basso) - pitää sisällään useiden vuosien soittokokemuksen vaikkakin viimeisin vuosi onkin mennyt oikean saundin omaavan laulajan etsimiseen. Etsimistyö kannattikin tehdä huolella, sillä helmiä löytyy vain hakemalla. Aino (laulu) liittyi bändiin kesällä 2012 ja sai koko muun ryhmän todelliseen vauhtiin. Nyt The Lips on täydellinen ja ensimmäinen virallinen single ”Told You” julkaistiinkin maaliskuussa 2013.

Haastajia kehiin! Antaa olla, halukkaat, sillä täällä ehtaa passia heiluttelee jo loviisalainen The Spernicon. Aikakone vielä matkasta höyryten he saapuivat esittelemään mennyttä Lontoon muotia tarjoten kylkiäisiksi herkkuja omalla reseptillä.
Pannuissa eräopas antaa kappaleille luonnollisen rytmin, jonka päälle eräs Jukka lataa sielustaan vähintäänkin heittäytyviä sooloja. Britti-imperiumin onnistuneemmista kokeiluista oppinsa ottanut Toni lisää keitokseen elämää ja riffejä, jotka olisit voinut keksiä, vaan et keksinyt. Naulan kanteen naputtaa Joni basson todeten "no bullshit". Tästä on pakko pitää.

Lee Angel on porvoolainen trubaduuri, laulaja ja lauluntekijä. Hänet tunnetaan myös vuoden 2014 The Voice of Finland –ohjelmaformaatista, jossa hän raivasi tiensä 16 parhaan laulajan ja Team Michael Monroen Top 4 laulajan joukkoon.
Ensimmäisen kappaleensa Lee sävelsi jo 3-vuotiaana, lahjaksi isoäidille. Ensimmäisen kitaransa Lee sai 14-vuotiaana pelastamalla roskiksesta isänsä vanhan skeban. Samaisella kitaralla Lee opetteli omatoimisesti ensimmäiset soinnut, ja ensimmäinen bändi perustettiin vuonna 1997 – isoveljen kanssa.
Lähes 20-vuotisen musiikkiharrastuksensa aikana Lee Angel on tehnyt ja esittänyt musiikkiansa niin soolona kuin bändissäkin ympäri maailman. Soolouralle Lee siirtyi kesällä 2014, jolloin unelma ammattimuusikon urasta myös toteutui.


>> THE SPERNICON - FACEBOOK
>> THE LIPS - FACEBOOK
>> LEE ANGEL - FACEBOOK
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu
Tapahtuma Facebookissa
KE 8.10.
23:00
DJ MIKA JÄRVINEN klo 23-04
KE 08.10.2014

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
TO 9.10.
21:00
ALL OVER MANIACS, RAKAS RAPPIO, ANTAVAT KÄDET
TO 09.10.2014

All Over Maniacs on vuoden 2010 ensimmäisenä päivänä perustettu, Helsinkiä tukikohtanaan pitävä mutta ympäri Suomea alituiseen ristiin rastiin reissaava rock-yhtye. Juuret ovat idässä, meininki on katossa!
Syyskuussa 2013 yhtye hautautui Porin Rec Room -studioon väsäämään kolmatta levyä tuottajanaan Maj Karma -yhtyeestä tuttu Häiriö Piirinen. Vielä nimetön levy julkaistaan, kunhan on lunta taas maassa.

Rakas Rappio on vuonna 2013 perustettu Kauhavalta lähtöisin oleva punkrockia veivaava laulu- ja soitinyhtye. Debyyttialbumi "Irstaita Leikkejä" julkaistiin 11.7.2014 Violent Journey Recordsin toimesta. Levy on saanut hyvän vastaanoton ja se on huomioitu Suomen lisäksi Kreikassa, Saksassa ja Espanjassa. Lisäksi bändi on soinut Radio Rockilla ja tullut tunnetuksi energisenä ja viihdyttävänä livebändinä. Toukokuussa 2014 bändi voitti Helsingin Semifinalissa järjestetyt Ramoviisut.

Antavat Kädet on punkbändi Tampereelta. Vuodesta 2012 toiminut orkesteri valmistelee ensimmäistä pitkäsoittoaan. Yhtyeen tavaramerkkejä ovat kiihkeät live-esiintymiset ja melodiset, puhuttelevat kappaleet. AK:n omin sanoin: "Nämä kädet antaa sulle kaiken eikä mitään ota pois. Nämä kädet tekee susta kokonaisen eikä mitään ota pois."


>> ALL OVER MANIACS - FACEBOOK
>> RAKAS RAPPIO - FACEBOOK
>> ANTAVAT KÄDET - FACEBOOK
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu
Tapahtuma Facebookissa
TO 9.10.
23:00
DJ WALLO klo 23-04
TO 09.10.2014

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
PE 10.10.
21:00
RED ELEVEN, BLACK .44
PE 10.10.2014

Metallirock-orkesteri Red Eleven sai alkunsa vuonna 2009 laulaja Teemu Liekkalan ja kitaristi Tony Kaikkosen demottelusessiosta. Pian joukkoon liittyivät rumpali Pasi Pasanen ja basisti Petteri Vaalimaa, ja seuraavana vuonna kyytiin hyppäsi kakkoskitaristi J-V Hintikka. Bändin ensimmäinen pitkäsoitto ”Idiot Factory” julkaistiin vuonna 2013, ja vastaanotto oli hyvä paitsi Suomessa myös ulkomailla.  Kiivaan keikkailun jälkeen bändi sulkeutui jälleen studioon, ja syyskuussa 2014 ilmestyi bändin toinen albumi, ”Round II”. Levyn julkaisi saksalainen Lifeforce Records.

Illan aloittaa helsinkiläinen metallibändi Black .44.


>> RED ELEVEN - FACEBOOK
>> BLACK .44 - FACEBOOK
Liput: 7/9 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
PE 10.10.
23:00
KLUB SKENE klo 23-04
PE 10.10.2014

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
LA 11.10.
21:00
JAANI PEUHU, RAIN DIARY, SPARK
LA 11.10.2014

Iconcrash –nimikkeen alla toiminut musiikin moniottelija Jaani Peuhu julkaisee tammikuussa ensimmäisen sooloalbuminsa ”Tear Catcher” Playground Musicin kautta. Jaani Peuhun livebändin sointi keskittyy elektronisten soittimien ja akustisien kitaroiden liitolle perinteisten bändisoitinten sijaan ja lavalta onkin turhaa Marshalleita etsiä. Näillä levyä edeltävillä teaser-keikoilla, joita Jaani on soittanut Saksassa ja Meksikossa ja nyt ensi kertaa Suomessa, kuullaan uudenlaisia versioita biiseistä kaikilta kolmelta Iconcrash-albumilta sekä tulevan levyn kappaleita.

Rain Diaryn keikkavuosi huipentuu lauantaina Bar Looseen, minkä jälkeen yhtye keskittyy työstämään jatkoa vuosi sitten julkaistulle ja paljon kehuja saaneelle debyyttialbumilleen nimeltä The Lights Are Violent Here. Yhtye maalailee elektronisen darkwaven hengessä: kauniin haikeaa, joskin usein tanssittavaa, Depeche Moden & The Curen hengenheimolaisille kolahtavaa, pop-rock-musiikkia. Rain Diaryn live-esiintymisten visuaalisuutta korostavat eri video- ja mediataiteilijoiden tekemät taustavideot. 

Herkkiä sanoituksia, tarttuvia kertsejä, mahtipontista melankoliaa. 18-vuotias poptulokas Spark säveltää, sanoittaa, tuottaa, äänittää sekä miksaa laulunsa itse. Viime syksynä debyytti-EP:nsä ”Head vs Heart” julkaissut tuottajalupaus on keikkaillut kolmihenkisellä livekokoonpanolla tämän vuoden ja valmistautuu marraskuun alussa julkaisemaan uuden singlensä, eteerisen popjärkäleen ”Am I Yours?”.


>> JAANI PEUHU - FACEBOOK
>> RAIN DIARY - FACEBOOK
>> SPARK - FACEBOOK
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu
Tapahtuma Facebookissa
LA 11.10.
23:00
CLUB CASINO feat. DJ LORD FATTY klo 23-04
LA 11.10.2014

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
SU 12.10.
20:00
NAULAAMO-KLUBI: JAMIT klo 20-24
SU 12.10.2014

Libertéstä tuttu Naulaamo-klubi heräsi henkiin Loosessa!

Naulaamo Housebandin peruskokoonpanossa soittavat Sande Vettenranta (rummut), Luumu Kaikkonen (kitara ja laulu), Iiro Kautto (basso) ja Sami ”Kanttori” Nieminen (Hammond-urut). Satunnaisia vierailijoitakin housebandin riveihin sopii odottaa.

Naulaamo-illan aluksi houseband soittaa setin reipasta rhythm & bluesia ja boogaloota, minkä jälkeen jamisoittajat ovat tervetulleita lavalle. Jamien musiikkityyliä ei ole rajoitettu, vaan ihan kaikenlaista musiikkia saa esittää. Soittamaan sopii tulla hyvinkin spontaanisti, sillä lavalta löytyy kaikki tarvittava, edes omaa kitaraa ei tarvitse tuoda mukana.


>> NAULAAMO HOUSEBAND - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
SU 12.10.
23:45
LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ LORD FATTY klo 24-04
SU 12.10.2014

RHYTHM'N'SOUL'SWINGIN'BLUES'N'ROLL!

Liput: Vapaa pääsy!
Ei Facebook-tapahtumaa
TI 14.10.
21:00
TUESDAY SPECIAL: DJ FAT FUCK PLAYS RED HOT CHILI PEPPERS klo 21-02
TI 14.10.2014

DJ Fat Fuck soittaa läpileikkauksen koko Red Hot Chili Peppersin tuotannosta. Ilta aloitetaan ensimmäisestä studioalbumista, ja mukaan mahtuu myös harvinaisia levyiltä pois jääneitä äänityksiä sekä livetaltiointeja vuosien varrelta.

Luvassa siis koko ilta silkkaa Peppersiä sekä teemaan sopivia drinkkitarjouksia!

Liput: Vapaa pääsy!
Ei Facebook-tapahtumaa
KE 15.10.
21:00
ALISE JOSTE (LAT), SALLASMITH, SONÍA
KE 15.10.2014

Riikasta saapuva laulaja-lauluntekijä Alise Joste on kerännyt huomiota ympäri Eurooppaa herkillä ja akustisen kitaran tukemilla folk-kappaleillaan. Latvialaisartistin nimetön esikoisalbumi ilmestyi Ewert & The Two Dragonsiakin julkaisevan I Love You Recordsin kautta vuonna 2011. Kotimaassaan suurta suosiota nauttiva Joste nähtiin edellisen kerran Suomessa alkusyksyn Art Goes Kapakka -festivaaleilla.

Sallasmith on vuonna 2014 perustettu indierock-yhtye Helsingistä. Yhtye tarjoaa melankolisin lyriikoin varusteltua englanninkielistä alternative/pop rockia, eteeristen ja massiivisten soundien säestämänä.

Folk-artisti Sonía löysi itsensä sekä tiensä Helsingin lavoille vasta reilu vuosi sitten, vaikka nimen takaa löytyvä 23-vuotias laulaja-lauluntekijä on tehnyt musiikkia jo kahdeksan vuotta. Sonían musiikissa kauniit, mieleenpainuvat melodiat yhdistyvät rehellisiin, henkilökohtaisiin sanoituksiin.


>> ALISE JOSTE (LAT) - FACEBOOK
>> SALLA SMITH - FACEBOOK
>> SONÍA - FACEBOOK
Liput: 7/9 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
KE 15.10.
23:00
DJ WALLO klo 23-04
KE 15.10.2014

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
TO 16.10.
21:00
TUOMO & MARKUS, MINNA STENBERG
TO 16.10.2014

Tuomo & Markus on soul- ja jazzmuusikko Tuomo Prättälän ja The Latebirds -yhtyeestä tutun laulaja-lauluntekijä Markus Nordenstrengin uusi yhtye, jossa soittavat myös multi-instrumentalisti Juho Viljanen, basisti-laulaja Jere Ijäs ja kielisoitinvirtuoosi Miikka Paatelainen. Prättälän ja Nordenstrengin ajaton biisimateriaali tuo mieleen kaikuja 60-luvun folkrock -perinteestä ja lauluharmoniat muistuttavat paikoin Simon & Garfunkelista ja Every Brothersista.  Ennakkoluulottomat ja yllätykselliset sovitukset johdattavat kuulijaa vuoroin Kalifornian kautta Meksikoon ja 70-luvulta uuden vuosituhannen ambientiin äänimaailmaan. Tuomo ja Markus työstävät parhaillaan yhtyeen debyyttialbumia, joka ilmestyy keväällä 2015. Bändi on ehtinyt saada jo ylistäviä live-arvioita muun muassa Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä.

 

Minna Stenberg on laulaja-lauluntekijä, joka on opiskellut laulua Musician’s Institutessa Hollywoodissa. Minna on musisoinut lapsesta asti; hänen ensimmäinen instrumenttinsa oli kantele. Myöhemmin kantele antoi tilaa kitaralle, laululle ja laulunkirjoittamiselle. Minnan laulut heijastavat hänen omia kokemuksiaan, ja niissä on paljon vaikutteita akustisesta folkista.


>> TUOMO & MARKUS - FACEBOOK
>> MINNA STENBERG - HOMEPAGE
Liput: 8/10 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
TO 16.10.
23:00
DJ MORTTI klo 23-04
TO 16.10.2014

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
PE 17.10.
21:00
GET YOUR GUN (DK), FACE OF GOD, SLIPPERY SLOPE (EST)
PE 17.10.2014

Tanskalaisen Get Your Gunin kolkko äänimaailma kantaa kaikuja tuulenpieksämiltä mannuilta. Trion musiikissa yhdistyvät stoner-rockin aggressio, pohjoinen melankolia ja kaikkein hyytävimmät country- ja kansanlauluissa kerrotut tarinat. Get Your Gun luotsaa kuulijansa syviin syövereihin, joissa kuitenkin odottaa kirkas hehku.

Face Of God (FOG) on vuonna 2010 perustettu helsinkiläinen rockbändi. Yhtyeeseen kuuluvat laulaja-kitaristi Leo Stillman, basisti Benjamin Lehti ja rumpali Lauri Heinonen. Bändi teki ensimmäiset demonsa vuoden 2010 lopussa ja ensimmäinen EP julkaistiin vuonna 2011.
Seuraavana vuotena Face Of Godin Elephant-kappale voitti YleX:n järjestämän biisikilpailun ja pääsi fanien tuella 3 Simoa -leffan soundtrackille. Face Of Godin vuosi 2012 päättyi juhlavasti, kun bändi pääsi lämmittelemään HIMiä maineikkaalle Helldone Festivalille Helsingin Tavastialle.
Energisistä live-vedoistaan tunnettu FOG on rundannut ahkerasti ja keikkoja on kertynyt jo yli 300. Face Of God on kiertänyt suomen lisäksi Amerikassa, Englannissa, Saksassa, Venäjällä, Virossa ja tietenkin Suomessa.

Slippery Slope voitti vuonna 2012 Viron suurimman bändikilpailun, Noortebändin. Vuonna 2009 perustettu tallinnalaistrio soittaa iskevää vaihtoehtorockia.


>> GET YOUR GUN - HOMEPAGE
>> FACE OF GOD - FACEBOOK
>> SLIPPERY SLOPE - FACEBOOK
Liput: 7/9 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
PE 17.10.
23:00
GRANDE ROCK feat. DJ SLIM MIKE 23-04
PE 17.10.2014

GRANDE ROCK - Dj SLIM MIKE & kaverit pelaa rokkia!
Kerran kuussa omistetaan ilta ainoastaan sille idealle, mikä sai Bar Loosen alunperinkin nousemaan niin suosituksi kuin se on ollut kaikki nämä vuodet: ROKILLE! Hyvälle, groovaavalle, tanssittavalle, yksinkertaiselle, menevälle rokille. Ajat kuluvat ja eri tyylisuunnat muuttuvat, mutta perusasiat pysyvät. Illan isäntänä toimii monissa liemissä keitetty dj Slim Mike.

File under: Rolling Stones, Supergrass, RATM, White Stripes, Smashing Pumpkins, the Clash, Kaiser Chiefs, Eddie Cochran, Hellacopters, Kinks, Oasis, Jet, Rancid, Lords of the New Church, jne jne… Just like the good old days…


>> GRANDE ROCK - FACEBOOK
Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
LA 18.10.
21:00
SALLAN JA MIRON MATKA MAAILMAN YMPÄRI, MILLA RUMI
LA 18.10.2014

Olipa kerran Salla Hätinen ja Miro Palokallio, kaksi nuorta helsinkiläistä. Jo lapsina molemmat olivat päättäneet alkavansa muusikoiksi sitten isona, joten Salla aloitti konserttikanteleen soiton ja laulutunnit, Miro taas kitaran, pianon ja tsiljoona muuta soitinta. Molemmat kiinnostuivat myös biisien tekemisestä, ja kohtalon oikusta kaksikko tutustui, vain tajutakseen kuinka hyvä idea olisi tehdä musiikkia yhdessä.

Yhteinen juttu ja työnjako löytyi heti, ja myös livebändi sekä levytyssopimus löytyivät nopeasti: Suomen Musiikki julkaisi yhtyeen ensimmäisen singlen "Älä tartu mun siipiini" joulukuussa 2012. Debyyttialbumi "Tarinoita" julkaistiin 11. huhtikuuta 2014.

Milla Rumi on 21-vuotias kotkalaislähtöinen laulaja-lauluntekijä.


>> SALLAN JA MIRON MATKA MAAILMAN YMPÄRI - FACEBOOK
>> MILLA RUMI - FACEBOOK
Liput: 7/9 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
LA 18.10.
23:00
BIG SHAKE feat. SAMPSA VILHUNEN & VESA YLI-PELKONEN klo 23-04
LA 18.10.2014

BIG SHAKE: Djs Sampsa Vilhunen & Vesa Yli-Pelkonen playing Rhythm & Soul, Jump Blues, Surf, Rhythm Novelties, TT shakers, Popcorn ...and more! From 45 & 78 rpm records, down in the basement of Bar Loose, 11pm-4am, tickets 5 eur (incl. cloakroom). Every third Saturday monthly, welcome!


>> BIG SHAKE - FACEBOOK
Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Tapahtuma Facebookissa
SU 19.10.
18:30
WIZARD OF LOOSE - MUSAVISA
SU 19.10.2014

Helsingin legendaarisin musavisailu Wizard of Loose käynnistyy pitkäksi venähtäneen kesätauon jälkeen sunnuntaina 5.10. Lyhyellä mutta tiiviillä syyskaudella visaillaan kuusi kertaa, noin kahden viikon välein. Kisapäivät ovat 5.10., 19.10., 2.11., 16.11., 7.12., ja 21.12.

Kisat pidetään tuttuun tapaan Bar Loosessa sunnuntaisin, mutta ajankohtaa on aikaistettu Loosen sunnuntaijamien takia. Visailu käynnistyy jatkossa jo kello 18.30, ja warm up -kysymyksiä on luvassa heti Loosen auettua, kello 18.15.

Kisaan osallistutaan enintään neljän hengen joukkueissa. Parhaille tietäjille on luvassa palkintoja, jotka tarjoavat sponsorimme Like Kustannus, Svart Records, Exogenic Music Group ja GAEA Booking & Records. Mukana visan pyörteissä ovat myös Budweiser ja Rumba, ja koko kauden parhaat tietäjät palkitaan mukavalla illalla Bar Loosisterin saunassa. Ajankohtaisen liigatilanteen voi tarkistaa visailun Facebook-ryhmästä. Tule mukaan ja osoita olevasi muita velhoja mahtavampi!


>> WIZARD OF LOOSE - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
SU 19.10.
20:00
NAULAAMO-KLUBI: JAMIT klo 20-24
SU 19.10.2014

Libertéstä tuttu Naulaamo-klubi heräsi henkiin Loosessa!

Naulaamo Housebandin peruskokoonpanossa soittavat Sande Vettenranta (rummut), Luumu Kaikkonen (kitara ja laulu), Iiro Kautto (basso) ja Sami ”Kanttori” Nieminen (Hammond-urut). Satunnaisia vierailijoitakin housebandin riveihin sopii odottaa.

Naulaamo-illan aluksi houseband soittaa setin reipasta rhythm & bluesia ja boogaloota, minkä jälkeen jamisoittajat ovat tervetulleita lavalle. Jamien musiikkityyliä ei ole rajoitettu, vaan ihan kaikenlaista musiikkia saa esittää. Soittamaan sopii tulla hyvinkin spontaanisti, sillä lavalta löytyy kaikki tarvittava, edes omaa kitaraa ei tarvitse tuoda mukana.


>> NAULAAMO HOUSEBAND - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
SU 19.10.
23:45
LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ LORD FATTY klo 24-04
SU 19.10.2014

RHYTHM'N'SOUL'SWINGIN'BLUES'N'ROLL!

Liput: Vapaa pääsy!
Ei Facebook-tapahtumaa
TI 21.10.
21:00
PJK-KLUBI: SENNY AND THE FREEFALL, ATTE AHO BAND, JUICY VOICES
TI 21.10.2014

PJK-Klubi on Pop & Jazz Konservatorion opiskelijoiden kaikille avoin bändi-ilta, missä PJK:n kovimmat oppilasbändit panevat parastaan. Joka ilta luvassa isoja tunteita ja kovaa vääntöä rautaisella svengillä.


>> SENNY AND THE FREEFALL - FACEBOOK
>> JUICY VOICES - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
KE 22.10.
21:00
HADES, ÄLYVARKAAT, NÄPPITUNTUMA
KE 22.10.2014

Näin valmistuu Näppituntuma:
Tarvikkeet: Ska, soul, funk, reggae, iskelmä, kaiho ja riemu. Sekoita ska ja reggae hyvin, älä kuitenkaan vaahdota. Lisää funkkia ja reggaeta, kunnes tahna on lähes jäykkää. Anna vetäytyä 5 min työpöydällä. Lisää iskelmää maun mukaan. Levitä annos pellille/muottiin tasaisesti. Lopuksi ripottele olotilasi mukaan kaiho ja riemu annoksen päälle ja laita koko komeus uuniin. Kun pinta on maitokahvin värinen, annos on valmis. Tarjoile viinin, oluen ja jallun kanssa.

Älyvarkaat. Kolme älytöntä tyyppiä soittaa hyvän mielen musiikkia. Pyllyt heiluu ja hymyilyttää.

Hades on itsenäisyyspäivänä 2013 perustettu pohjoishelsinkiläinen rock-nelikko. Suomenkieliset laulut kertovat ja kuulostavat elämältä persoonallisella otteella. Uskomme ja toivomme että nautitte. Hyvä musiikki on päämäärä ja itsetarkoitus.


>> HADES - FACEBOOK
>> ÄLYVARKAAT - FACEBOOK
>> NÄPPITUNTUMA - FAECBOOK
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu
Tapahtuma Facebookissa
KE 22.10.
23:00
DJ IIRO klo 23-04
KE 22.10.2014

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 3 € +eteispalvelumaksu
Ei Facebook-tapahtumaa
TO 23.10.
20:00
HELSINKI MUSIC MARATHON WARM UP (YLÄKERTA): MARKO HAAVISTO BLACK SABBATH TANGO
TO 23.10.2014

Marko Haavisto esittää suosikkiyhtyeensä Black Sabbathin iskusävelmiä Tapio Rautavaara -hengessä: kokoonpanolla mies, kitara ja hattu.


>> MARKO HAAVISTO JA POUTAHAUKAT - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
TO 23.10.
21:00
HELSINKI MUSIC MARATHON: GOOD TIMES (RUS), SONIK, KIPINÄ
TO 23.10.2014

Good Times tuo tullessaan pirun hyviä hetkiä. Venäläinen orkesteri soittaa punkilla sävytettyä folk- ja rytmimusiikkia, ja bändihän tanssittaa jengin tainnoksiin.

Sonik on vuonna 2013 perustettu joensuulaisyhtye, joka esiintyy niin sähköisesti kuin akustisestikin ja laulaa tutuista ihmisistä ja tapahtumista. Musiikilliset vaikutteet kasaantuvat laajalta alueelta kantrista kasaripoppiin luoden raikkaan yhdistelmän, jossa tarttuvat melodiat ja värikkäät sovitukset silataan moniäänisillä lauluharmonioilla. Yhtye aloitti kesäkuussa 2014 debyyttialbuminsa materiaalin taltioinnin ja pyrkii syksyn aikana löytämään sopivat yhteistyökumppanit jatkoa ajatellen. Jäsenet (Ville Härkönen, Heikki Marttila, Antti Perälä, Jari Lappalainen) ovat ennestään tuttuja mm. Stellasta, Marylandista ja Rödsögårdenista.

Kipinä. Jenny ja Elise. Kuin ihmeen kautta tämä kaksikko tapasi yhteisen työpaikan kautta. Musiikista tuli puhe kahvitunnilla. Molemmat janosivat uutta projektia ja tytöt päättivätkin lyödä hynttyyt yhteen. Kumpikin oli tahollaan tehnyt musiikkia, mutta nyt tuntui löytyneen oikea kanava sen ilmaisulle. Tytöt aloittivat pelotta musiikinkirjoitussessiot ja yhteinen sävel löytyi tuossa tuokiossa. Helsingin syksyiset katumaisemat, matkat maailmalla ja eritaustaiset ihmiset innoittivat tyttöjä kertomaan tarinoitaan yhteisten sävelten kautta. Molemmat laulavat ja soittavat monipuolisesti eri soittimia, viulua, kitaraa ja pianoa. Musiikki on tunnelmia maalaavaa, tekstit sisältävät pohdintoja elämästä, valinnoista ja tunteista. Yllättävän ja onnekkaan tapaamisen innoittamana tytöt nimesivät duonsa Kipinäksi. Kipinä, tulielementin synty. Bar Loosessa  Kipinä soittaa ensimmäisen livekeikkansa bändikokoonpanon kanssa. Luvassa omia popahtavia sävellyksiä ja itsekirjoitettuja tarinoita.


>> GOOD TIMES - FACEBOOK
>> SONIK - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
TO 23.10.
23:00
DJ WALLO klo 23-04
TO 23.10.2014

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
PE 24.10.
21:00
HELSINKI MUSIC MARATHON: BLACK BLOOD, HERO DISHONEST, NICKY ROTHEN (FLESH ROXON)
PE 24.10.2014

Helsinkiläinen Black Blood soittaa tiukasti groovaavaa stoner-metallia. Bändi tykkää jammailusta, ja suurin osa orkesterin biisestä onkin syntynyt huuruisissa jamisessiossa.

Hero Dishonest bändin omin sanoin:
"Me ollaan sairaan kovia jätkiä, me mm. juodaan kuolleiden pappien oksennusta kuin piimää vaan. Tosta noin vaan. Ristit ja kirkot ja papit kääntyy väärte päin kun Hero Dishonest soittaa.
Hero Dishonest on tehnyt monta kovaa levytystä ja soittanut jopa kuussa, ja Venäjälläkin monta kertaa. Meillä on hirvee draivi päällä koko ajan ja me rokataan hulluna ja hikoillaankin. Hero Dishonestin kaikki jäsenet lukee paljon kirjoja ja sanoitukset on törkeen fiksuja. Lavalla Hero Dishonest palvoo avoimesti paholaista, juopottelee ja sikailee ja kourii häpeilemättä eturivin tyttöjä ja rokkaa niin perkeleesti!
Jos Cliff Burton eläis niin se sanois, et nää jätkät näyttää Pelle Miljoonalle mistä punk on. On myös hyvä tiedostaa, että vain Hero Dishonestin musiikki voi kaataa vallitsevan establismentin.
Me ollaan kun se jätkä siitä yhestä leffasta jolla oli se vitun iso ase, niin Hero Dishonest on se ase ja jätkä yhes vitun kova."

Flesh Roxonin nokkamies Nicky Rothen järkkää Loosessa kalmankatkuiset hautuumaa- eli kuoppabileet. Luvassa horrorpunkkia, psychobillya sekä kauniita hautakiviä. Mies esittää soolona omia sekä Flesh Roxonin kappaleita, minkä lisäksi joukkoon on ujutettu legendaarisia horrorpunk- ja psychobillycovereita.


>> BLACK BLOOD - FACEBOOK
>> HERO DISHONEST - FACEBOOK
>> FLESH ROXON - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
PE 24.10.
23:00
DJ MIKA JÄRVINEN klo 23-04
PE 24.10.2014

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
LA 25.10.
21:00
HELSINKI MUSIC MARATHON: JARSPIS, WE ARE WAITING, THE B AND THE BAND
LA 25.10.2014

JARSPIS on vuonna 2008 perustettu punkrocktrio, jonka musiikissa rap/puhelaulu-tyyppinen ulosanti yhdistyy ysäriskatepunkkiin konstailemattomalla asenteella, tyylilajeille kumartelematta. Täyslaidallinen kapinaa, tunnetta ja pohdiskelevaa filosofiaa syljetään ulos ja tarjoillaan tiukkana pakettina mukaansa tempaavaa reipasta ja raikasta punkrockia. Yhtyeen harmonisessa kokonaisuudessa keskiluokka kohtaa downshiftaajan, perhe-elämä rokkielämän ja humalajuomista rajoittavat periaatteet rautaisen ammattitaidon. Keikoilta löytyy vauhtia, energiaa, keskinkertaisia tai muilta varastettuja välispiikkejä, hyvää fiilistä ja erityisesti hyviä punkrockbiisejä soitettuna kovaa. Vuosina 2008-2013 yhtye toimi nimellä Jarspis's Allstars.

Vuonna 2006 perustettu tamperelaistrio We Are Waiting soittaa reipasta, punkahtavaa indierockia.

The B And The Band on puoliakustinen voimafolk-trio Tuusulan Jokelasta. Vuosien saatossa bändin musiikki on lokeroitu folkpunkiksi, tosin vaikutteita on saatu punkin ja folkin lisäksi niin metallista, vaihtoehtorockista kuin progestakin.


>> JARSPIS - FACEBOOK
>> WE ARE WAITING - FACEBOOK
>> THE B AND THE BAND - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
LA 25.10.
23:00
TANSSI TAI KUOLE VOL. 15 klo 23-04
LA 25.10.2014

Tanssi tai kuole! -iltoina Loosen alakerrassa kuullaan tanssittavaa ja äärimmäisen hyvää musiikkia monista eri tyylilajeista. Klubien levymusiikista vastaavat mm. Uusi Perjantai -diskosta tuttu Dj Skenikswee sekä vierailevat soittajat. Klubi järjestetään Bar Loosessa kerran kuussa. Laita hippakengät jalkaan ja tanssi tai kuole!

Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
SU 26.10.
20:00
NAULAAMO-KLUBI: JAMIT klo 20-24
SU 26.10.2014

Libertéstä tuttu Naulaamo-klubi heräsi henkiin Loosessa!

Naulaamo Housebandin peruskokoonpanossa soittavat Sande Vettenranta (rummut), Luumu Kaikkonen (kitara ja laulu), Iiro Kautto (basso) ja Sami ”Kanttori” Nieminen (Hammond-urut). Satunnaisia vierailijoitakin housebandin riveihin sopii odottaa.

Naulaamo-illan aluksi houseband soittaa setin reipasta rhythm & bluesia ja boogaloota, minkä jälkeen jamisoittajat ovat tervetulleita lavalle. Jamien musiikkityyliä ei ole rajoitettu, vaan ihan kaikenlaista musiikkia saa esittää. Soittamaan sopii tulla hyvinkin spontaanisti, sillä lavalta löytyy kaikki tarvittava, edes omaa kitaraa ei tarvitse tuoda mukana.


>> NAULAAMO HOUSEBAND - FACEBOOK
Liput: Vapaa pääsy!
Tapahtuma Facebookissa
SU 26.10.
23:45
LATE NIGHT @ BAR LOOSE: DJ LORD FATTY klo 24-04
SU 26.10.2014

RHYTHM'N'SOUL'SWINGIN'BLUES'N'ROLL!

Liput: Vapaa pääsy!
Ei Facebook-tapahtumaa
KE 29.10.
21:00
MUSTA KÖKSÄ, JABADUU JAM
KE 29.10.2014

Musta Köksä on lempääläinen rock-yhtye joka soittaa kummallisen kiehtovaa keijukaisrokkia. Orkesterissa Antti Tammela laulaa ja soittaa kitarat, Mikko Koivuluoma soittaa bassot ja Jyrki Toivonen rummut. Perttu Piirto käpälöi kosketinsoittimia ja erityisesti bändin eräänlaiseksi tavaramerkiksi muodostunutta urkuharmonia.

Suomenkielistä rockia soittava Jabaduu Jam on tunnettu hurjista ja arvaamattomista live-esiintymisistä, jotka eivät jätä ketään kylmäksi.


>> MUSTA KÖKSÄ - FACEBOOK
>> JABADUU JAM - FACEBOOK
Liput: 6 € +eteispalvelumaksu
Tapahtuma Facebookissa
KE 29.10.
23:00
DJ MORTTI klo 23-04
KE 29.10.2014

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
TO 30.10.
21:00
APPROACH & ATTACK AFTERPARTY: DEATH HAWKS, FLANNELMOUTH
TO 30.10.2014

Huraa! Samana iltana juhlitaan paitsi Flannelmouthin levyjulkkareita myös Antti Autin Approach & Attack -leffaa Death Hawksin seurassa. Yhdellä lipulla kahdet bileet!

Helisevää kitarapoppia soittava Flannelmouth julkaisee kolmannen pitkäsoittonsa 7.11. Kolmoslevy, I Am The Town, on bändin kunnianosoitus rakkaalle kotikaupungilleen, Helsingille.

Antti Autti - Approach & Attack -leffanäytöksen (Bio Rex klo 21, erillinen lippu) virallisissa jatkobileissä soittaa leffan soundtrackillakin kuultava Death Hawks.

Riihimäeltä lähtöisin oleva psykedeelisen rockin sanansaattaja Death Hawks sai kriitikot ja kansan puolelleen jo vuonna 2012 ilmestyneellä esikoisalbumillaan Death and Decay, mutta syyskuussa 2013 julkaistu kakkoslevy Death Hawks räjäytti potin lopullisesti. Arviot vilisivät superlatiiveja, ja esim. Soundin toimittajat valitsivat levyn vuoden parhaaksi kotimaiseksi. Nelihenkinen yhtye oli myös yksi vuoden 2014 Nordic Music Prize -finalisteista ja esiintyi helmikuun lopulla by:Larmissa, Oslossa.

Death Hawksin kesyttömässä soitossa 70-luvun krautrock sulautuu psykedeliaan ja leijaileva tajunnanvirta yhdistyy hypnoottisiin, šamanistisiin rytmeihin. Tällaista rock oli vanhoina hyvinä aikoina, tällaista rock on tulevaisuudessa.


>> FLANNELMOUTH - FACEBOOK
>> DEATH HAWKS - FACEBOOK
Liput: 7/9 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
TO 30.10.
23:00
DJ WALLO klo 23-04
TO 30.10.2014

Ei tapahtumakuvausta.

Liput: 3 € (sis. eteispalvelumaksun)
Ei Facebook-tapahtumaa
PE 31.10.
21:00
NIGHT VISIONS HALLOWEEN PARTY: PIMEYS
PE 31.10.2014

Pimeyden taival suomalaisella musiikkikentällä on ollut vakuuttava ensi askeleista lähtien. Kesällä 2012 julkaistu debyyttisingle Elämä kiinnostaa alkoi herättää kuhinaa musiikkiblogeissa ja klubeilla heti ilmestyttyään. Kappale löydettiin pian myös radioaalloille ja se nousi YleX:n viikon tehobiisiksi ja Radio Helsingin vuoden 2012 soitetuimmaksi kotimaiseksi kappaleeksi.

Media ehti julistaa Pimeyden vuoden mielenkiintoisimmaksi debytantiksi ja yhtyeeltä odoteltiin innokkaasti uutta musiikkia. Talvella Pimeys laskeutui studioon valmistelemaan esikoisalbumiaan. Toukokuussa 2013 julkaistu Muut on jo menneet -debyytti esitteli ajattoman mutta persoonallisen rockyhtyeen. Levy sai kriitikoilta hurmaantuneen vastaanoton ja Pimeydelle povattiin valoisaa tulevaisuutta. ”Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa tämä olisi listojen kärjessä.” julisti Keskisuomalaisen Ville Luoma-aho. Eero Tarmo komppasi viiden tähden arviossaan Rytmi-lehdessä: ”Muut on jo menneet -albumin avaava yhtyeen nimikkokappale on hienoin kuluvana vuonna korviini kantautunut suomenkielinen rockkappale”. Biisi olikin syyskuussa 2013 Radio Suomen viikon suosituin.

Eikä Pimeys ole levyn ainoa helmi. Muut on jo menneet -albumi osoittaa, että yhtyeellä on kaikki eväät kirjoittaa suureenkin yleisöön vetoavia rockkappaleita. Tai kuten Pekka Laine maalailee blogikirjoituksessaan Ylen sivuilla: ”Olisi upeaa, jos parin vuosikymmenen päästä osa kansasta ostaisi Pimeys-mammuttikonsertin liput hetkessä loppuun, ja toinen selvästi pienempi mutta äänekkäämpi osa kiroaisi kuinka näin yliarvostettu, paska ja tavallinen bändi voi olla näin suosittu.”


>> PIMEYS - FACEBOOK
Liput: 7/9 € +eteispalvelumaksu >>ENNAKKOLIPUT
Tapahtuma Facebookissa
PE 31.10.
23:00
NIGHT VISIONS HALLOWEEN PARTY: KALEVI HELVETTI, IMI, DJ-DUO TISSIT feat. DJ VAUVAUKKI
PE 31.10.2014


Perjantaina juhlitaan Loosessa Halloweenia elävän musiikin, huikean show-viihteen ja raudankovan dj-musiikin tahtiin. Illan aloittaa radiosoitolla ryyditetty yhtye nimeltä Pimeys, ja Night Visionsin Halloween-yön potkaisee käyntiin jo perinteeksi muodostunut Kalevi Helvetti Midnight Show, jonka aikana Pertti Kurikan alter ego kertoo kauhujuttuja iltasatuina. Halloween discon starttaa performanssiinkin kiihtyvä ja lujatempoinen liveakti iMi. Tämän jälkeen Pyhäinmiestenpäivää vastaanotetaan tiukasti tanssilattialla kun karmaisevaa juhlakansaa tanssittavat takuuvarmasti tyttödj-duo TISSIT, sekä DJ Vauvaukki, joka tunnetaan myös näyttelijä Eero Ritalana.


>> KALEVI HELVETTI - YOUTUBE
>> IMI - HOMEPAGE
Liput: 5 € (sis. eteispalvelumaksun)
Tapahtuma Facebookissa

Valitse kuukausi nähdäksesi kaikki tapahtumat:

Palaute
Yksityistilaisuudet